On oikeastaan aika mielenkiintoista, että islamilaisiin heimoihin lämpimästi suhtautuva heimokulttuurin tutkija kuten Salzman antaa lopulta aivan samanlaisen kuvan islamista kuin Vasarahammer.
Islam on Salzmannin mukaan uskonto, joka pyrkii ei vain puheissa vaan myös käytännössä alistamaan koko maailman islamin vallan alle. Jihad on uskovan velvollisuus ja vain kunniaton ihminen alistuu vääräuskoisen valtaan. Muslimin minimivelvollisuus on taistella vääräuskoista hallitsijaa vastaan ainakin siinä maassa jossa hän itse asuu.
Uskon taistelija on se joka tekee velvollisuutensa - taistelusta kieltäytyjä on kunniaton ihminen tai vapaamatkustaja. Uskontotieteilijä Scott Atran kertoo:
Sheikh Hamed Al-Betawi, spiritual leader of Hamas, told me in Nablus: "Those who undertake martyrdom actions are not hopeless or poor, but are the best of our people, educated, successful. They are intelligent, advanced combat techniques for fighting enemy occupation."
The statistics that I and others have gathered confirm much of what he says — most Hamas suicide bombers, for example, are college educated and come from families that are economically better off than their surrounding populations."
Tribaalien kunniankulttuuriin islam linkittyy kiinteästi: islam laajentaa kunnian kulttuurin ylemmälle tasolle. Sen sijaan että muslimi taistelisi heimolaisen tavoin vain oman heimonsa puolesta naapuriheimoa vastaan, muslimi taistelee myös oman uskonsa puolesta vääräuskoista vastaan.
Heimoidentteettiin kuuluu sisäkkäinen (nested) lojaliteetti: heimolainen taistelee veljensä rinnalla serkkuaan vastaan, serkkunsa rinnalla pikkuserkkuaan vastaan, toisen shian rinnalla sunnia vastaan ja sunnin rinnalla ristiretkeläisiä vastaan. Mitään ristiriitaa tässä ei ole koska jokaisessa konfliktissa heimolaisen kuuluukin ottaa kantaa sen puolesta joka on hänelle lähempää sukua patrilineaarisesti (=isälinjaa.)
Sukulaisuus on kuitenkin rekostruoitavissa ja laajennettavissa koskemaan vaikkapa saman uskoisia niin kuin Muhammed onnistui nerokkaasti tekemään. Minkään universaalisen ihmisyyden kanssa tällä saman uskoisten ummah'lla ei kuitenkaan ole oikeastaan mitään tekemistä - se on lopulta kuitenkin vain laajennettu heimo.
Heimolainen auttaa omiaan ei rakkaudesta sukulaisiaan kohtaan vaan lähinnä vain siksi että hän menettää kunniansa ellei näin tee.
Salzmannin mukaan islamin "suvaitsevaisuus" eli juutalaisuuden ja kristinuskon rajoitettu hyväksyminen (dhimmi) on nimenomaan alistamista ja nöyryyttämistä. Kun dhimmi-vero maksettiin, veronkantajalla oli tapana läimäyttää nöyristelijää kasvoille. Kristittyjen nöyryyttäminen arvotettiin positiivisesti.
Salzmannin mukaan islamin laajentuminen oli veristä. Tässä suhteessa islam ei ollut millään lailla rauhan uskonto, jos kohta se laajentumisen verisyydessä ei eronnut muista ekspansiivisista imperiumeista.
Mielenkiintoinen on myös Salzmannin havainto, että sosiaalinen koheesio, ja siis normaali yhteiskunta, on hyvin vaikeasti synnytettävissä arabimaissa:
People act politically as Muslims only when in opposition to infidels. Among Muslims, people will mobilize on a sectarian basis, as Sunni vs. Shi'a. Among Sunni, people will mobilize as the Karim tribe vs. the Mahmud tribe; within the Karim tribe, people will mobilize according to whom they find themselves in opposition to: tribal section vs. tribal section, major lineage vs. major lineage, and so on.
The structural fissiparousness of the tribal order makes very difficult societal cohesion in the Middle East. The particularism of affiliation constantly places people and groups in opposition to one another.
Oppositionalism is the cultural imperative.
Thus the ingenious tribal system, based on balanced opposition, so effectual in supporting decentralized nomads, tends to inhibit societal integration at a more inclusive level, and to preclude civil peace, based on settlement of disputes through legal judgment, at the local level.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Nuo sisäkkäiset identiteetit ovat islamin todellinen voimatekijä, joka jälkikristilliseltä Länneltä puuttuu.
Periaatteessa ihmisen kuin ihmisen sosiaalisen samaistumisen voi ajatella toteutuvan kolmitasoisen mallin mukaisesti siten, että lähin identifioitumisen kohde on 1)suku/klaani,sitten 2)kansakunta/kansallisvaltio ja lopulta 3)sivilisaatio/uskontokunta. Nämä kolme tasoa ovat siis ryhmittyneet sisäkkäisiksi kehiksi.
On merkille pantavaa, että toinen kehä eli kansallistunne, on islamilaisessa maailmassa hyvin heikosti kehittynyt. Arabinationalismi on aivan nuori ilmiö ja jokseenkin kaikkialla epäonnistunut yrityksissään saada väkeä solidarisoitumaan kansallisvaltioon ohitse heimon ja umman. Ei-arabialainen Turkki on merkittävin poikkeus tästä säännöstä, mutta sielläkin atatürkilainen nationalismi on viime aikoina ollut selvästi puolustuskannalla hyökkäävän islamismin edessä. Yleisesti ottaen kaikkialla muslimit siis samastuvat paitsi heimoonsa myös ummaan, muslimien yhteisöön, siten, että heidän identiteettinsä muistuttaa U-kirjainta.
Lännessä tilanne on jo pitkään ollut täsmälleen päinvastainen. Sekä sukulojaliteetti että solidaarisuus isien uskoa ja ylikansallista kristillistä sivilisaatiota kohtaan ovat olemattomia. Sen sijaan tuo toinen taso, Ranskan vallankumouksen mukana maailmaan tullut moderni iljetys nimeltä kansallisvaltio on kaikkialla vahva samaistumiskohde. Nationalismi lienee Lännessä niin vahvaa juuri siksi, että uskonnollisuus on niin heikkoa; kansallisvaltioon ja sen symboleihin kohdistuu kvasikonnollisia tunteita, eikä paljon puutu siitä, että olisi aiheellista puhua jo epäjumalanpalvonnasta. Tyypillinen länsimainen identiteetti muistuttaa ylösalaisin käännettyä U-kirjainta. Näistähän on puhunut paitsi Salzman myös ja eritysesti Samuel Huntington useassakin yhteydessä.
Kiitos, Huntingtonin kirjan Clash of Civilizationin olenkin lukenut jo mutta Salzman oli minulle uusi tuttavuus.
Aihepiiri kiinnostaa kyllä. Onko tämä tuttu ?
Tuo, mitä päätekstissä sanotaan, pätee oikeastaan ainoastaan arabeihin. Indonesialainen islam on pitkälti toisenlaista kuin arabialainen, samoin turkkilainen, turkmenialainen, iranilainen tai intialainen islam.
Ainoa, mitä islamista voidaan sanoa varmuudella on, että se halvaannuttaa kaiken inhimillisen kehityksen ja yhteiskunnan toiminnan. Islam on tyypillinen valloittajameemipleksi: se toimii vain niin kauan kun se pystyy leviämään ja ryöstämään ja tuhoamaan. Jos se pysähtyy, se romahtaa sisäänpäin.
Iranilaiset alkavat olla fed up uskontoonsa ja pappisvaltaansa. On todennäköistä, että kymmenen vuoden sisään Iranissa shiialaisuus romahtaa sisäänpäin ja maasta tulee jälleen zarathustralainen. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
Bernard Lewis pohdiskeli kirjassaan "What went wrong" syitä sille, miksi islamilainen sivilisaatio ei pystynyt kehittymään lännen tasolle.
Hän käytti esimerkkinään hevoskärryjä ja sitä, kuinka ne olivat Lähi-idässä harvinaisia kun taas lännessä yleisiä.
Hevoskärryt ovat talonpojalle kallis investointi. Ympäristössä, jossa viranomainen tai naapuriheimon mies voi tuosta vain käydä anastamassa kärryt itselleen, ne ovat erittäin huono sijoitus.
Lewis kiinnittää huomiota myös asumusten luonteeseen. Niissä on pienet ikkunat ja sisäänkäynti on yleensä huomaamaton käytävä. Kaikki näkyvät vaurauden symbolit puuttuvat.
Pointti on siinä, että islamilaisessa heimokulttuurissa omaisuuden suoja on perinteisesti ollut huono. Tämä on estänyt taloudellista ja teknistä kehitystä.
islamilaisessa heimokulttuurissa omaisuuden suoja on perinteisesti ollut huono. Tämä on estänyt taloudellista ja teknistä kehitystä.
Salzman näkee asian niin että omaisuuden turva on siedettävä mutta ongelma on se että integroitunutta yhteiskuntaa on lähes mahdotonta rakentaa heimolojaliteettiin perustuvan kolllektiivisen kulttuurin päälle.
Hän sanoo että arabimaat voivat muuttua vain individualismin ja konsititutionalismin kautta.
Mutta ei hän sitä sano miten kollektiivisen kultturin murtaminen muka onnistuisi. Monet kulttuurintutkijat (Nisbett, Boyd, Richerson) ovat todenneet että kulttuuriset rakenteet ovat hyvin pysyviä. Salzmankin toteaa tämän. Hän ampuu täysin alas ajatuksen että ongelma johtuisivat kolonialismista - hän viittaa ibn Khalduniin ja toteaa että kaikki arabimaiden yhteiskunnalliset rakenteet on kuvattu pitkälti jo ibn Khaldunin teoriassa asabiyyahista.
Luulen että muutos voi ehkä onnistua Iranissa kuten Ruukinmatruuna sanoo mutta modernisaation kautta. Toisaalta arabimaissa (Libyassa erityisesti) ja Afganistanissa ja Pakistanissa arabimaiden ulkopuolella kolllektivismi etenee eikä modernisaatiosta ole muita merkkejä kuin takavalojen loiste nukkehallitusten mersuissa.
"Hän sanoo että arabimaat voivat muuttua vain individualismin ja konsititutionalismin kautta."
Eli Turkki on kaikista puutteistaan huolimatta paras esimerkki arabimaailmalle.
Turkissa syntyi kansallismielinen korvikeuskonto, kun Atatürkista tehtiin profeetta Muhammadin kaltainen täydellinen ihminen.
Kemalismin vaikutus ei kuitenkaan ulottunut samalla tavalla koko Turkkiin vaan perinteinen islamilaisuus säilyi Anatoliassa.
Uudistukset tehtiin ylhäältä pakottamalla eikä niiden takana ollut voimakasta kansalaisyhteiskuntaa (heimoyhteiskunnassa sellaista harvoin on).
Nyt islamismi on taas tekemässä paluuta ja kemalismi on joutunut puolustuskannalle.
Viikon linkkivinkki
Islam voi olla tie posthumaaniin todellisuuteen. Allahin tilalle voidaan asettaa superäly ja kukaan ei huomaa mitään.
Lähetä kommentti