torstaina, huhtikuuta 14, 2011

Integraatio vai disintegraatio - osa 2

Professori J.P. Roos vaatii eurosta luopumista:

Yhteisvaluutta euroa on osuvasti verrattu autoon, joka päästettiin rullaamaan alamäkeen mutta johon ei rakennettu moottoria, jolla se pystyisi nousemaan ylämäkeen.

Vuoteen 2008 asti laskettiin alamäkeä, ja eurointoilijat voivat pettää itseään ja muita sanomalla, että euro on toiminut erinomaisesti ja ollut meille hyödyksi. Tosiasiassa ennen vuotta 2008 eurosta ei ollut meille mitään erityistä etua ja vuoden 2008 jälkeen siitä on ollut vain haittaa.


Mikä moottori autosta siis puuttuu ? Vastaus: tarpeeksi voimakas vertaisvalvonta eli euro-valtioiden suvereniteetin supistaminen. Roosin mukaan tämä ei ole mahdollista:

Valuvika oli alun perin väistämätön: yhteisvaluutan kannattajat tiesivät hyvin, ettei yhdelläkään euromaalla ollut demokraattisia edellytyksiä luopua kokonaan taloudellisesta suvereniteetistaan. Ja kuten aina EU:n yhteydessä, ajateltiin panna jäsenmaiden kansalaiset nielaisemaan ensin syötti ja kiristää siimaa sen jälkeen.

Itse en välttämättä vastusta euroa, vaan ajattelen että jos euro halutaan säilyttää valtioiden suvereniteettia talousasioissa on vähennettävä. Siis jos. (Olen oikeastaan kyllästynyt ottamaan jokaiseen asiaan kantaa.)

Kirjoitin aiemmin:

Libertaarit ja monet muut spekuloivat nyt valtion tai ainakin EU:n disintegraatiolla. Toinen todennäköisempi vaihtoehto kuitenkin on, että Kreikan kriisi johtaa Euroopan integraation voimakkaaseen vahvistamiseen. Kansallisvaltioiden suvereniteettia vähennetäään kaikissa asioissa, byrokratia lisääntyy ja sensuuri voimistuu. Verotkin todennäköisesti nousevat.

Euroopasta tulee integroitunut ja kompleksinen järjestelmä. Kasvu pysyy todennäköisesti suht alhaisena. Lopullisen EU:n romahduksen aika ei vielä liene tullut. Tiukkenevaan integraatioon viittaa suuunnitelmat vakaussopimuksesta.


Vaikea kysymys, johon joillain on tietysti varma - mutta ei välttämättä oikea - ratkaisu.

6 kommenttia:

LS kirjoitti...

Andy Duncan - The Austrian School Returns to Europe

Yes, although the Bundesbank did inflate its currency like all other central banks, its intimate knowledge of the consequences of Weimar caused it to inflate a lot less than the rest, with perhaps its only rival in fiat-currency hardness being the Swiss National Bank. [...]

However, the "problem" remained of how to get the German people to give up their "evil" independent Bundesbank and its relatively honest-money policies? Obviously, German politicians would go along with the plan. [...]

This was constructed in the form of the Stability and Growth Pact, in which other, non-German, members of the eurozone would be forced to jump rigorous financial hurdles and to pass continuing acid tests. This was in order to prevent the Mediterranean La Dolce Vita lifestyle — fueled by the printing presses of the peseta, the lira, and the drachma — from diluting the iron-hard rules of the soon-to-be-ex-Bundesbank.

It was all a despicable sham, of course, and nobody believed any of it, especially the lying politicians of Germany, even when it was being put together. But as they say with the eternal hope of marriage; proceed in haste and repent at leisure. The German people were thus hoodwinked into giving up their precious Bundesbank, which had served them so well since 1948


Toinen todennäköisempi vaihtoehto kuitenkin on, että Kreikan kriisi johtaa Euroopan integraation voimakkaaseen vahvistamiseen. Kansallisvaltioiden suvereniteettia vähennetäään kaikissa asioissa, byrokratia lisääntyy ja sensuuri voimistuu. Verotkin todennäköisesti nousevat.

Euroopasta tulee integroitunut ja kompleksinen järjestelmä. Kasvu pysyy todennäköisesti suht alhaisena.


Parkinsonin lait (Cyril Northcote Parkinson):

#2: Menot pyrkivät nousemaan tulojen tasalle

#3: Ekspansio merkitsee monimutkaistumista, monimutkaistuminen haavoittuvuutta ja haavoittuvuus rappeutumista

#4: Työntekijämäärä missä tahansa byrokratiassa pyrkii kasvamaan työmäärästä riippumatta, suorittavan työn tekijöiden määrä ei.

#5: Viivytys on torjuntataistelun tappavin muoto
Byrokratiakorollaari: Jos on olemassa keino viivytykseen asiakkaan tappioksi, byrokratia, olipa se yksityinen tai julkinen, keksii sen ennemmin tai myöhemmin

#7: Investointia edeltävän päätöksentekoprosessin perusteellisuus on kääntäen verrannollinen investoinnin kustannuksiin

Aakke / Miltton kirjoitti...

EURO-RAHALIITON JA VAKAUTUSSOPIMUSTEN TODELLINEN TARKOITUS

Euro ja siihen liittyvät julkiset vakaus- ja takausjärjestelmät ovat "erinomainen" mahdollisuus rapauttaa kansallisvaltioiden taloudellista perustaa velkaantumisen kautta.

Käytännössä "vakauttamista" jatketaan niin kauan, kunnes myös hyvin taloutensa hoitaneet pohjoismaat ovat velkasuossa.

MIKSI?

Koska julkisella sektorilla on PALJON kasvumahdollisuuksia - yksityisille yrityksille.

Lisäksi yksityisten yritysten on haettava kasvua valtaamalla julkista sektoria.

Kuitenkin Eurooppa on varsin vasemmistolainen, ja vasemmisto haluaa pitää kiinni julkisesta palvelujen tarjonnasta. Esim. Suomi on varsinainen "herkkupala", arvioiden mukaan 50-60 % Suomen BKT:sta muodostuu julkisen sektorin tuotannosta.

Luonnollisesti tuo 50-60 % supistuu huomattavasti yksityisen sektorin hallinnassa yksityisten toimintatapojen tehokkuudesta johtuen. Samalla pääomaa vapautuu uuteen, tuottavampaan käyttöön.

Normaalilla parlamenttipolitiikalla oikeisto ei voi koskaan nousta määräävään asemaan, jotta julkiset palvelut voitaisiin yksityistää - siis yhtään missään maassa. Vasemmistoa äänestetään aina jossain.

Siksipä velkaa käytetään keinona saada valtiot tekemään leikkauksia - siis sitten kun velka on kasvanut niin isoksi, ettei muuta yksinkertaisesti voida tehdä. Vapaaehtoisestihan ainakaan (vasemmisto)poliitikot eivät tee leikkauksia.

Ei ole kuin ajan kysymys, milloin Espanja ja Italia laittavat lapun luukulle. Ja Suomi, Ruotsi, Saksa... maksavat taas.

TULEVAISUUS

Inflaatio, rahan painaminen ja valtioilta vakausrahastoihin kerättävä potti tulee paisumaan, kunnes "sato on valmiina poimittavaksi". Siis kunnes kaikki ovat 100% ja yli velkaantuneita.

Elämä kuitenkin jatkuu, mutta todennäköisesti radikaalisti pienemmällä julkisella sektorilla. Säädökset ja rajoitukset pysynevät todennäköisesti ennallaan. Maailma siirtyy demokratiasta korporatismiin.

Ja se on sitten viimeistään suomalaisen hyvinvointivaltion loppu.

Myös siirtymäkausi julkisen talouden supistuessa voi olla tuskallinen, ja jopa myrskynomainen, jos shokkivaikutus (shock doctrine) realisoituu.

SUMMA SUMMARUM

Turbulenssi on tulossa, ja kannattaa varautua siihen, että julkinen talous sukeltaa ja taantuu.

Aakke / Miltton kirjoitti...

Nykyinen velkapommi on "täydellinen ase" julkisen sektorin yksityistämiseen.

Vasemmistolaiset eivät voi sanoa velalle ei, koska se on yksi monista, tai jopa ainoa keino välttää julkisen sektorin leikkauksia.

Oikeistolaiset taas vaativat "vastuullisuutta" (ja kasvattavat velkapottia).

---

Björn Wahlrooskin on sanonut, että SYL:in (=Suomen Ylioppilaskuntien Liitto) tulee pian esittää konkreettista rahaa vaatimuksiensa (=ilmainen yliopistokoulutus kaikille) taakse.

Samalla mm. kokoomus edustaen suuryrityksiä kasvattaa velkakakkua.

Jukka Aakula kirjoitti...

Olen kuitenkin elämäni aikana huomannut että moni asia joka näyttää olevan aivan perseestä jatkaa vain olemassaoloaan pitkään. Sitä kauanko euro sinnittelee on vaikea sanoa. Kriisit saattavat opettaa yhteisöä muuttamaan toimintatapojaan radikaalisti/tarpeeksi. Epäilen kuitenkin että euron kanssa kävisi näin. Romahduksen hetken ennustaminen on vaikeaa - Nokian tapauksessa se tosin oli aika helppoa.

Suomalaista keskustelua leimaa hiukan kaksijakoisuus: 1. Joko hyssytellään ja luotetaan eliittiin ja "malttiin", tai 2. Väitetään että kaikki on täysin päin helvettiä. "2":een ei "syyllisty" vain perussuomalaiset.

LS:n #3 on varmasti suuressa määrin totta mutta monimutkaisuudesta on usein keskipitkällä aikavälillä suurta hyötyäkin, vaikka se sisältää tuhon siemenen.

En ole miettinyt sitä onko tässä velan otossa joku oikee sunnitelma. Aakken teoria kuullostaa hiukan mielikuvitukselliselta.

LS kirjoitti...

1. Joko hyssytellään ja luotetaan eliittiin

Osmo A. Wiion viestinnän lait:

#5: Joukkoviestinnässä ei ole tärkeätä se, miten asiat ovat, vaan miten asiat näyttävät olevan.

En ole miettinyt sitä onko tässä velan otossa joku oikee sunnitelma.

Hanlonin terä: Sääntö, jonka mukaan ei ikinä kannata panna pahansuopuuden piikkiin sitä, minkä voi selittää myös tyhmyydellä.

Anonyymi kirjoitti...

Korkeintaan 6 kk Suomessa työskentelevät ulkomaalaiset eivät maksa Suomen tuloveroa penniäkään! Siksi Suomessa on kymmeniä tuhansia ylimääräisiä työttömiä, koska heidän työnsä vie verottomasti työskentelevä vierastyöläinen, erityisesti rakennusalalla.

Euro valuuttana saattaa romahtaa lähivuosina Kreikan, Portugalin ja Italian ylivelkaantumisen vuoksi. Jo syksyllä 2010 on pakko tehdä jotain (esim. erottaa eurosta ongelmamaat) Espanjan joutuessa vuorostaan sijoittajien pörssikeinottelun uhriksi. Velkakriisi on vasta alkamassa, ei loppumassa. Suomi on jo nyt sijoittanut miljardeja euroja velkaantuneiden ulkomaiden tukemiseen. Hyvinvointivaltio lopulta romahtaa.

Kaksikielisyys maksaa Suomelle 1-4 miljardia euroa vuodessa.

Ruotsalaismielisyyteensä kaatuivat presidentit Relander ja Svinhufvud. - Veikko Heiskanen, kansanedustaja (ml), professori

lyyxem.freehostia.com/1930.htm

Vähävaraisten torpparien ja muonamiehien ponnistuksilla syntyi Luukkaan eli Luukin kansakoulu vuonna 1906. Jouluna 1907 C.G. Avellan teetti koulurakennuksen ympärille piikkilanka-aidan sekä karkotti kevätlukukauden alussa kouluun pyrkivät lapset pois.

http://suomenmaa.bravehost.com/

Lokakuun lopussa 1915 lähti suomalainen lähetystö Tukholmaan: senaattori Otto Stenroth, Samuli Sario, A. H. Saastamoinen ja Axel Lille. Aaro Pakaslahti kertoo tästä teoksessaan Suomen politiikka maailmansodassa. Ruotsin valtakunnanmarsalkka kreivi Douglas vaati Suomelta Pohjois-Suomea (Kemijoki rajaksi) ja tarjosi korvaukseksi "niin suuren osan Venäjän Karjalaa kuin se haluaisi".

Suomalaisten lähetystö ei kuitenkaan halunnut luovuttaa Pohjois-Suomea, mitä Ruotsi yritti anastaa vielä 1918.

lyyxem.freehostia.com/teljo.htm