Kysymys on ihmissuhteista

Eräässä sukulaisperheessäni miniä käyttäytyi anoppiaan kohtaan varsin röyhkeästi. Anoppi sairastui jossain vaiheessa vakavasti mutta miniä ei muuttanut käyttäytymistään millään lailla. Kun anoppi kuoli miniä selitti: "en ollenkaan ymmärtänyt miten vakava tilanne oli... jos olisin tajunnut ... olisin toiminut toisella tavalla... . Miniän väite ei oikein vakuuttanut ketään, koska kaikki muut kyllä olivat tajunneet että anoppi on kuolemansairas.

Tämä tarina tuli mieleen kun Uusi Suomi kertoi: Vihreät Naiset ovat yllättyneet siitä, kuinka paljon miehet kokevat väkivaltaa [myös parisuhteessa]. Kun ei kiinnosta niin ei kiinnosta.

Tietynlainen uusi kuvio on kehittymässä monissa tai joissain nuorissa perheissä: Perheväkivaltaa on kahdenlaista: Mies saa vakavia vammoja naisen väkivallasta tai nainen saa mustelmia kun mies yrittää rauhoittaa naista.

Eräiden mies-järjestöjen puheenjohtajat referoivat ("Elämä ilman väkivallan pelkoa miehillekin") eilen HS:ssä muutamaa tutkimusta:

Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan 17 prosenttia naisista ja 16 prosenttia miehistä on joutunut nykyisessä suhteessaan parisuhdeväkivallan kohteeksi (Markku Heiskanen & Elina Ruuskanen). Tulos on yhtäpitävä poliisitilastojen kanssa, joiden mukaan noin puolet törkeästä parisuhdeväkivallasta on naisten tekemää. Voidaan siis varsin luotettavasti todeta, että miehiin ja naisiin kohdistuva parisuhdeväkivalta on Suomessa yhtä yleistä. ...

Poliisit soveltavat laajalti käytäntöä, jossa rajut perheriidat selvitetään viemällä putkaan automaattisesti mies. Riitakumppaneita ei edes puhalluteta sen selvittämiseksi, kumpi oli enemmän humalassa. Hätäkeskuksessa miestä on jopa pilkattu, kun hän on soittanut pyytääkseen apua väkivaltaista vaimoaan vastaan. Syynä voi olla uskomus, jonka mukaan miehet ovat vahvempia kuin naiset ja siksi uhreina olisivat lähes aina vain naiset.

Heiskasen ja Ruuskasen tutkimus osoittaa myös, että alle 20-vuotiaiden keskuudessa mieheen kohdistuva parisuhdeväkivalta on huomattavasti yleisempää kuin naiseen kohdistuva. Tulos on yhtäpitävä asevelvollisille pari vuotta sitten suunnatun kyselyn kanssa (Juuso Nieminen, Antero Heloma & Harri Pihlajamäki, 2008).

Nuoret naiset ovat koko ikänsä olleet sellaisen propagandan kohteita, että he ovat jonkinlaisia yli-ihmisiä ("hyvinkoulutettuja, ihania ja kauniita suomalaisia naisia"), joiden täydellisen menestyksen este on miesten sorto. He ovat siis samankaltaisen propagandan kohteena kuin saksalainen nuori vuonna 1936. Saksalaisten menestyksen ainoa este oli muka juutalaisten salaliitto.

Naisen ongelma ei ole miesten ("patriarkaatin") sorto vaan toisten naisten naiseen kohdistama paine. Sosiaalipsykologi Katriina Järvinen kirjoittaa HS:ssä tänään :

Hyvin ansaitsevien naisten joukko on erkaantunut suuresta keskituloisten naisten joukosta, köyhimmistä puhumattakaan.

Viimeaikaisten suomalaisten tutkimusten mukaan työväenluokkaiset naiset asettavat usein perheen ja lasten hankkimisen elämässään ykkössijalle, ennen työelämään liittyviä tavoitteita. Myös monet keskiluokkaiset naiset valitsevat tietoisesti alan, jolla ei ole etenemismahdollisuuksia.

Nainen, joka asettaa parisuhteen, kodin, ruoanlaiton, kauneuden ja lapset tärkeälle sijalle elämässään, saa ainakin koulutettujen naisten seurassa varoa sanojaan.

Feminismi on luonut naisille uusia normeja. Tätä mieltä olivat myös monet suomalaiset naiskirjailijat, joita haastattelin Tuulikki Pietilän kanssa kirjoittamaani kirjaan Vapaa nainen törmää todellisuuteen.

Naisten keskinäiset suhteet ja valtataistelut jätetään liian vähälle huomiolle, kun puhutaan sukupuolijärjestelmän ongelmista. Naisten suhteet liitetään yhä patriarkaatin alistusmekanismeihin. Työelämässä uupuvan nuoren naisen ympärillä on kuitenkin usein kunnianhimoisia ystävättäriä ja suorituspaineita tyttärelleen kasaava äiti.

Tiimari-sukupolven naisten täydelliseen elämään kuuluvat täydelliset häät vähintään vuoden kestävine valmisteluineen ja vaivalla väkerrettyine koristeluineen. Häävalmisteluissa tuleva aviomies on statisti, joka yrittää totutella rooliinsa naisen ylenmääräisen stressin tyynnyttelijänä.

Harva mies vaatii myöhemminkään naiselta sitä täydellisyyttä, jota naiset itse itseltään vaativat. Esimerkiksi lasten koko ajan komeammiksi muuttuvat syntymäpäiväjuhlat ovat ennen kaikkea osa äitien välistä kilpavarustelua. Myös "ulkonäkötyö" on naisten välinen pätemisen alue.

Miehet toivoisivat naiselta suorittamisen sijaan rentoutta. Juuri he kuuntelevat ensimmäisinä naisen kotoisat tunnekuohut, itkut ja raivokohtaukset.

Tätä kuuntelutyötä ei oteta huomioon, kun lasketaan kotitöiden jakautumista naisten ja miesten kesken.

Toki miehet tekevät yhä liian vähän kotitöitä. Mutta johtuuko se myös siitä, että naiset haluavat edelleen määrätä kotona?

Naiselle koti on työpaikkaa luontaisempi vallankäytön areena. Vallankäyttö voi tuntua jopa oikeutetulta: onhan miehillä työelämässä omat verkostonsa, joiden avulla uralla edetään.

Jotkut naiset ovat kuin isoja lapsi. Saadessaan valtaa (=joutuessaan tekemään päätöksiä) hän alkaa stressata, huutaa, öykkäröidä ja hermoilla. Hän kaipaa todellisuudessa turvallista syliä ja mies on usein kykenemätöntä sitä hänellä antamaan. Parisuhde muuttuu kilpailuksi naisten ja miesten välillä. (Toki hyvin moni mieskin on kuin iso lapsi, mutta se on toisen tarinan paikka.)

Tasa-arvon puolesta käyty taistelu on tuottanut paljon hyviä asioita. Nykyisin isät hoitavat antaumuksellisesti lapsiaan. Lähisuhdeväkivalta on tehty näkyväksi. Naisen euro alkaa kohta olla euro.

Sivutuotteena on syntynyt pilkuntarkasti omista oikeuksista kiinni pitävien naisten ja miesten joukko. Kotielämästä on tullut ikävä velvollisuus. Lapset tottuvat kuuntelemaan vanhempien riitelyä siitä, kumpi joutuu olemaan heidän kanssaan.

Nykynormien mukaan naisen ei tule ajatella itseään suhteessa lapsiin, vaan suhteessa sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Lapsen kannalta asioita ajatteleva nainen voi leimautua äitiyteen hurahtaneeksi, mitä pidetään erittäin huonona merkkinä.

Hyväksytty selitys äitiyslomalta töihin palaamiselle kuuluu: "Halusin takaisin töihin mahdollisimman pian, koska rakastan työtäni." Poliittisesti epäkorrekti selitys on: "Jäin kotiin, koska rakastan lastani"

Suurimpia häviäjiä aikuisten valtataisteluissa ovat lapset. Jos naisporukassa yrittää puhua lasten tarpeiden puolesta, saa helposti vastauksen: "Ei Suomessa ole ennenkään lapsia hyysätty ja silti niistä on tullut kunnon ihmisiä."

Nykyinen ilmapiiri sallii isien syyttämisen. Äitien laiminlyönneistä ei saa puhua.

Kysymys on tärkeästä asiasta - elämästä, lapsista ja ihmissuhteista. Ei sukupuolesta. Ei sitä kuka on oikeassa vaan siitä miten me kykenisimme elämään yhdessä. Olen itse hakannut päätäni seinään monessa asiassa. Yleensä ihan omaa syytäni. So it goes. Minulla ei ole mitään halua syyttää ketään mistään. Asioista pitää kuitenkin puhua.