lauantaina, lokakuuta 09, 2010

Kerjäämieskielto on väestöpoliittinen kysymys

Olen pitkät ajat puhunut siitä, että maahanmuutto vaikuttaa väestönlaatuun ja maahanmuutto on näin väestöpoliittinen kysymys. Mm. Tatu Vanhanen on osoittanut, että kansallinen äo vaikuttaa maan taloudelliseen menestykseen. Vastaavasti on näyttöä siitä, että yksilöiden omaksuma kulttuuri ja arvot vaikuttavat voimakkaasti yhteiskunnalliseen hyvinvointiin. On täysi syy todellakin puhua väestönlaadusta. Väestönlaatuun voitaisiin periaatteesa vaikuttaa maahanmuuttopolitiikalla rajoittamalla maahanmuuttoa alhaisen väestönlaadun maista.

Toisaalta koska suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on julkishyödyke ja sen tuottamista siitä syystä vaivaa potentiaalisesti samanlaiset ongelmat kuin mitä tahansa julkishyödykettä, ne tieteelliset johtopäätökset, jotka mm. Elinor Ostrom on tehnyt julkishyödykkeen tuottamisesta pätevät:

Yhteisresurssin käytön organisoimisen ensimmäinen askel on määritellä resurssin käytön rajat eli se kuka saa käyttää resurssia. Niin kauan kuin itse resurssin rajat ja resurssien käyttöön oikeutettujen henkilöiden joukko on tuntematon, kukaan ei tiedä mitä [yhteisresurssia] ollaan manageroimassa.

Ellei määritellä ketkä ovat ulkopuolisia, paikallisilla yhteisresurssin käyttäjillä on riski, että kaikki panostus minkä he kohdistavat resurssiin, riistetään heiltä sellaisten ihmisten toimesta jotka eivät ole panostaneet resurssin ylläpitoon millään lailla.

Pahimmassa tapauksessa ulkopuolisten toimet tuhoavat yhteisresurssin kokonaan.

Yhteisresurssin käyttäjien pitää voida sulkea ulkopuoliset käyttämästä yhteisresurssia.

Suomalaisilla pitää minusta olla oikeus rajoittaa maahanmuuttoa Suomeen millä tahansa kriteereillä. Siinä määrin, kun Suomi on erehtynyt sitoutumaan kansainvälisiin sopimuksiin, jotka rajoittavat tätä kansan perustavaa laatua olevaa oikeutta, ko. sopimukset on minusta purettava. (Se tapahtuuko rajoittaminen EU:n ulkorajoilla vai kansallisilla rajoilla jääköön tämän keskustelun ulkopuolelle.)

(Toisaalta on selkeästi myönnettävä, että vapaamatkustajan ongelmaa ei ratkaista ainoastaan maahanmuuttopolitiikalla. Suomessa on omasta takaa aivan tarpeeksi loisia ja muita vapaamatkustajia. Suomen eläkejärjestelmä ja sosiaalijärjestelmä rahoitetaan työssäkäyvän kansanosan selkänahasta, samalla kun hyöty valuu loisten, eläkeläisten ja ministeriön virkamiesten taskuihin. Ay-kartelleilla ylläpidetään hyvinvoivien keski-ikäisten miesten ryhmiä ja vastaavasti kilpailun rajoittamisella pidetään joidenkin ihmisten palkat alhaisina.)

Pragmatiikka

Ylläolevien periaatteiden noudattaminen koetaan nyky-yhteiskunnassa ongelmalliksiksi toisen maailmansodan kokemusten pohjalta. Asioista ei uskalleta puhua niiden omilla nimillä. Tätä asian tilaa on turha valittaa, mutta itse pitää olla avoin.

Käytännössä on toimittava niin, että on pyrittävä opportunistisesti käyttämään hyväksi jokainen tilanne, millä ylläolevia periaatteita voi tavallaan keittiön oven kautta edistää. Kerjäämiskiellon kannattaminen on yksi sellainen keino.

Toisaalta on rehellisesti myönnettävä, että kerjäämiskieltoa ajetaan ensi sijassa juuri väestöpoliittisista syistä. Kerjäämiskiellon ajaminen on siis suoraan sanoen jonkinlaista eugeeniikkaa.

19 kommenttia:

Aakke kirjoitti...

Väestönlaatu on siitä huono asia, että se on tavallaan virtuaalikäsite ja varsin tuntematon käsite.

Onkohan väestönlaatua esitelty millään tavalla poliittisessa tieteessä, esim. julkishyödykkeen yhteydessä? Onko mainintoja kirjallisuudessa/artikkeleissa?

Jos on, niin "ammattipoliitikot" voivat sen pohjalta tehdä paremmin informoituja päätöksiä. Jos haluavat siis.

Aakke kirjoitti...

Vai onko väestönlaatu ohitettu alan kirjallisuudessa/tutkimuksessa "rasistisena"?

Jukka kirjoitti...

Sana väestönlaatu on kieltämättä oma keksintöni.

Ajatukseni oli yleistää Vanhasen ajatus, että kansallinen äo selittää suuren osan hyvinvoinnista.

Missään kirjallisuudessa en tosin ole nähnyt että kansallisen äo:n olisi eksplisiitisesti väitetty olevan julkishyödyke, mutta minusta se on yhtä itsestään selvää kuin että ilmasto on julkishyödyke.

Toinen tapa mallittaa olisi ajatella että ilmastonmuutos ja väestönlaadun lasku ovat yhtteismaan ongelmia.

Jukka kirjoitti...

Eugeniika Liike ajoi tietysti jonkilaista versiota väestön laadusta, mutta pilasi asian menemällä natsien puolelle. Alkuperäinen ajatus oli kyllä että edistetään yhteistä hyvää (=public good eli suomeksi Julkishyödyke).

http://www.eugenicsarchive.org/eugenics/topics_fs.pl?theme=22&search=&matches=

Aakke kirjoitti...

Alkuperäinen ajatus oli kyllä että edistetään yhteistä hyvää (=public good eli suomeksi Julkishyödyke).

Agency theoryn pohjalta sanoisin, ettei ole sellaista asiaa kuin "public good". Tai ainakaan "public good" ei ole yhtä tuottoisa kaikkien kannalta.

Esim. alaluokan (holtiton) lisääntyminen sataa (suur)yritysten ja pankkien kirstuun, koska valtio (=muut kansalaiset ja yritykset) maksaa näiden toimeentulon (sosiaaliturva), maksamattomat pankkilainat (luottotappioiden paikkaaminen hintojen/korkojen nostolla), lasten sijoituspaikat jne.

Täten jos löydetään keinoja alaluokan holtittoman lisääntymisen nostamiseen, voidaan sillä edistää liiketoimintaa.

Mm. lasten sijoitustoimnnasta on tulossa bisnes: Lasten huostaanotoista tulossa megaluokan bisnes

Samalla valtio velkaantuu lisää, mikä pakottaa leikkaamaan julkisia palveluita, avaten yksityisille yrityksille enemmän liikemahdollisuuksia.

Siksi on (suur)yritysten ja pankkien etu, että alaluokka lisääntyy holtittomasti. Alaluokan holtiton lisääntyminen velkaannuttaa valtion niin pahasti, ettei se enää pysty tarjoamaan kuin minimipalvelut. Myös maahanmuutto koettelee valtion taloutta samalla tavalla.

Tiedän, että yövartijavaltio on monen libertaristin unelma, mutta keinot (=alaluokan holtiton lisääntyminen, maahanmuutto) siihen pääsemiseksi näyttävät turhan synkiltä.

Jos siis yövartijavaltio jonain päivänä toteutuu, on kyseisessä valtiossa paljon "hajanaisia" ihmisiä.

Jukka kirjoitti...

Public good ei tarkoita että se on välttämättä kaikkien etu, vaan että on olemassa tuote, jota ei kyetyä tuottamaan niin että jokainen maksimoi omaa utiliteettiaan. Ongelma on juuri se,miten estää välistä veto. Jos kukaan ei yrittäisi hyötyä muiden kustannuksella, ei kyse edes olisi tyypillisesti julkishyödykkeestä. Ei tarvittaisi lakeja eikä vertaisrankaisua.

Yövartija-yhteiskunta ei ole minun märkä uneni, mutta tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa kannatan valtio minimointia. Sosiaalipalveluiden sijasta valtion pitäisi keskittyä rajojenvartiointiin, poliisitoimeen ja ympäristön suojeluun. Muut palvelut vaativat raakaa supistamista.

Lastensuojelukin on nykyisessä muodossaan lähinnä roskaväen hyysäämistä.

Jukka kirjoitti...

Perussuomalaiset ovat Muuten oikeastaan pelkkiä kansallis-demareita, kansallismielisiä hyysäreitä.

Aakke kirjoitti...

Sosiaalipalveluiden sijasta valtion pitäisi keskittyä rajojenvartiointiin, poliisitoimeen ja ympäristön suojeluun. Muut palvelut vaativat raakaa supistamista.

Miksi vartioida rajoja? Sieltä tulee työvoimaa ja rikollisia, jotka molemmat hyödyttävät yrityksiä. Työvoiman tarjonta nousee, ja rikolliset lisäävät turvapalvelujen kysyntää. Nykytilanteessa avoimet rajat ovat jopa elvytykseen verrattavissa oleva piristysruiske.

Yläluokka pystyy myös tehokkaasti suojautumaan maahanmuutosta ja rikollisuudesta aiheutuvista ongelmista erilaisten turvapalveluiden avulla.

Entäpä poliisitoimi? Mihin pitäisi keskittyä? Häiriökäyttäytymisen poistamiseen pitäisi saada oikeus vartiointiliikkeille. Talousrikollisuuden ruotiminen taas on...no jaa, mitä tulee esim. veropetoksiin, niin on periaatteessa täysin sama lasketaanko veroastetta, vai vähennetäänkö resursseja veropetosten tutkinnasta. Molemmat helpottavat yritysten asemaa samalla tapaa.

Viimeisenä ympäristön suojelu. Tiivistäisin asian näin: It's the economy or the environment. Useimmat ihmiset ovat niin etabloituneita rahatalouteen, että heillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin jatkaa talouden pyörässä polkemista riippumatta siitä, onko heidän tuottamalleen tuotteelle enää markkinoita, pitävätkö he työtään mielenkiintoisena, ja kuluttaako heidän toiminta (liikaa) (uusiutumattomia) luonnonvaroja.

Maat, joissa ympäristönsuojelu on heikommalla tasolla saavat kilpailuetua niihin maihin verrattuna, joissa ympäristöä suojellaan tiukemmin. Heikko ympäristönsuojelu on siis kilpailuetu. Tietty siihen asti, kunnes pilaantunut ympäristö rupeaa vaikuttamaan talouteen negatiivisesti.

Näillä mennään. Semper fi, do or die!

---

Kansallissosialisteja siis.

Ainakin mitä olen katsellut Persujen kantaa koulutuspolitiikkaan, niin pyrkivät pitämään langat tiukasti valtion käsissä. Eli Persujen mallissa valtio määräisi kuinka paljon mitäkin opiskelupaikkoja avataan jne.

Oma kantani tähän on se, että valtion sanelema koulutuspolitiikka ei enää toimi. At the end of the day, Suomessa on filosofian maistereita, amk-insinöörejä, tradenomeja ym. niin paljon yli tarpeen, ettei tilanne ole kestävä.

Ainakin yrityksiltä on saatava veropaine pois. Kansalaiset maksakoon kaiken. Jos yrityksiä vaaditaan esim. nuorisotyöttömyyden maksumiehiksi, niin seurauksena voi olla suurtyöttömyys.

---

SOSIAALIVALTION TULEVAISUUS?

Markkinavoimat järsivät sosiaalivaltiota monesta kulmasta.

Eikä sosiaalivaltio ole paha asia. Ongelma on siinä, että jotkut sosiaalivaltion ihmiset eivät välitä siitä. Esim. käyttämättömiä terveyskeskuskäyntejä oli vuonna X jonkin uutisen mukaan n. 20 miljoonan euron edestä. Eivät organisaatiot ja sosiaaliset konstruktiot ole hyviä tai pahoja. Niissä elävät ja niitä käyttävät ihmiset ovat.

Sosiaalivaltio purkautuu Suomessa hiljalleen. Alkunsa se sai Neuvostoliiton ja kommunismin pelosta. Työväenluokalle oli taattava minimipalvelut, jotta he eivät olisi siirtyneet kannattamaan kommunismia. Kommunismin uhka oli todellinen aina jonnekin 80-luvun alkuun saakka. Nyt kommunismin uhan poistuttua sosiaalivaltion jatkamiselle ei enää ole perusteita.

Minulle luonto on arvo sinänsä. Suren enemmän, kos vaikka vuorigorilla kuolisi sukupuuttoon kuin jos 6.5 miljardia ihmistä kuolisi ruttoon.

Kunhan omat lapseni eivät kuole,

Aakke kirjoitti...

Heikko ympäristönsuojelu on siis kilpailuetu. Tietty siihen asti, kunnes pilaantunut ympäristö rupeaa vaikuttamaan talouteen negatiivisesti.

Raamattukin sanoo, että lopussa maapallo menee helvetin paskaan kuntoon - vedet saastuu, on nälänhätää, kulkutauteja jne. Sitten se jollain tapaa luodaan uudelleen.

En sinäänsä voi ymmärtää ekofasismia, jossa luonnonsuojelun verukkeella legitimoidaan mahdollisia hirmutekoja. Uskon kuitenkin, että tällainenkin suuntaus saatetaan nähdä ennen 2100-lukua, vaikken sitä toivokaan.

Sinäänsä maapalloa tuhoavan toiminnan taustalla on kuitenkin piittaamattomuus, itsekkyys, ahneus, laiskuus jne.

Ehkä asuminen hutteriittien tai amishien kaltaisissa yhteisöissä pelastaisi maapallon.

Sillä välillä ihmiset ajelevat autoilla ja grillaavat iloisin mielin, kuten tässä Utumiehen blogipostauksessa:

Vain sudeettialueet

Kommenteissa tarjosin ratkaisuksi uskonnollis-pohjaista kommuunielämää modernilla teknologialla.

Tiedän kuitenkin, ettei ratkaisuni sovellu kaikkien ihmisten psykologiaan, ja siksi maapallolle käy niinkuin Raamatussa sanotaan.

Aakke kirjoitti...

Liikakansoittumisesta puheen ollen:

Tällä miehellä on 15 lasta 14 eri naisen kanssa!

---

Tässäkään ongelman ydin EI OLE liikakansoittuminen per se, vaan se mistä se johtuu. Seksuaalimoraalin lasku? Vertaisrankaisun puute? Yleinen piittaamattomuus ja mielivapaa asenne?

Linkissä mainittu esimerkki on tietysti alaluokasta, mutta silti.

On lisäksi todennäköistä, että alttius tuottaa paljon jälkeläisiä on geneettistä, jolloin paljon jälkeläisiä tuottavan yksilön jälkeläiset tuottavat myös paljon jälkeläisiä.

Miksi alaluokka tuottaa siis niin paljon jälkeläisiä?

Voisiko vastausta etsiä X-Y lisääntymisteoriasta? En tosin ole ihan varma nimestä. Teorian mukaan "epävarmoissa" olosuhteissa elävät lajit tuottavat verrattain paljon jälkeläisiä (jänikset, toukat jne.) "varmoissa" olosuhteissa eläviin (valaat, ihminen, karhu) verrattuna.

Jos alaluokkaan kuuluva yksilö/pari tuottaa vain yhden jälkeläisen, on sen selviytymistodennäköisyys (todennäköisesti) pienempi kuin yläluokkaan kuuluvalla. Siksi alaluokan on tuotettava paljon jälkeläisiä.

Ei ole tuulesta temmattu juttu, että köyhillä on yleensä paljon lapsia.

Aakke kirjoitti...

Tässä yritän sanoa, että nykyjärjestelmä suosii sellaisia, jotka tuottavat lapsia holtittomasti/suurissa määrin.

Mitä näille lapsille tapahtuu sitten, kun järjestelmä supistuu/katoaa?

Jukka kirjoitti...

Ekofasismin - siis ihmiskunnan harventamisen - ongelma on myös se, että kuka sen muka toteuttaisi. Tietääkseni Linkolakaan ei ole tehnyt asialle mitään. Ekofasisti mustaa sielunsa, mutta ei saa mitään aikaiseksi. Jos joku ekofasisti valittaisin Usan presidentiksi niin ehkä hän voisi ajaa sellaisen ohjelman läpi.

Aakke kirjoitti...

Tietääkseni Linkolakaan ei ole tehnyt asialle mitään.

Onhan hän kirjoja kirjoitellut ja harjoittaa alkeellista elämäntapaa ahkerasti. Linkolan masentunut ja ihmiskielteinen luonne ei ilmeisesti mahdollista ekofasismin kovin tehokasta evankelioimista. Ainakaan henkilökohtaisesti muita kohtaamalla.

Olisihan perin kummallista, jos misantroopit kertoisivat muille ihmisille innoissaan ja myönteisessä sävyssä esim. ekofasismi-ideologiasta samalla tavalla kuin vaikkapa kristityt evankelioivat.

Ekofasismin - siis ihmiskunnan harventamisen - ongelma on myös se, että kuka sen muka toteuttaisi.

Eiköhän ihmiset ahneuksissaan ja piittaamattomuuttaan eliminoi itsensä hiljalleen pois ekosysteemistä luonnon (=elinmahdollisuudet) pilaamalla.

Tässäkään ongelman ydin ei ole ihmiset per se vaan ihmisen luonteenpiirteet ja käyttäytyminen, joita hän voi halutessaan muuttaa. Helppoa se ei tosin ole.

Jukka kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Jukka kirjoitti...

Ekofasistit haluavatkin harventaa ihmisiä ennen kuin ihmiset ehtivät tuhota ekosysteemin. Linkolahan on eksplisiittisesti kehunut Puna-Khmerejä. Mutta käsittääksemi kyse on täysin marginaalisesta touhottamisesta.

Vaikea sanoa käyttääkö Linkola hirmuliikkeitä vain viestinnän tehostamiseen, vai onko hänen kantansa niihin todella myönteinen.

Esim. Jari Sarasvuohan käytti yli-ihmisteemaa jokunen vuosi sitten mainostaakseen jonkinlaista liike-elämän valmennusohjelmaa, jossa yhdistyy kuntoharjoittelu ja fläppitaululuennot. Ohjelmaan osallistujista tehtäisiin "liike-elämän eliittijoukkoja". Yli-ihmisteeman avulla Sarasvuo sai julkisuutta valmennusohjelmalleen.

Mietin vain, että harjoittaako Linkola samanlaista taktiikkaa kuin Sarasvuo. Eli käyttää hirmutekoja vain viestin ytimen (=perinteinen enviromentalismi) julkisuuteen saamiseksi.