torstaina, syyskuuta 30, 2010

Kolme hypoteesia muslimien heikosta integroitumisesta

HS:n toimittaja Kari Huhta selitti muslimien eriytymistä muusta väestöstä - ja erityisen muslimi-etnisyyden syntyä - syrjinnällä:

Muslimien asema on Euroopan uusien pelkojen ja haasteiden mittari samalla tavalla kuin romanien syrjäytyneisyys kertoo maanosan historiasta. Tullessaan Eurooppaan muslimit ovat ilman muuta tietoisia yhteisestä uskonnostaan, mutta toisaalta he tulevat kymmenistä eri maista ja eri kulttuureista. Etninen ryhmä nimeltä muslimit syntyy eurooppalaisten ennakkoluulojen vuoksi.

Euroopan ja koko läntisen maailman kannalta on onnekasta, että väkivaltainen islamilainen ääriliike on useimmille muslimeille niin vastenmielinen, ettei edes jatkuva törmääminen syrjintään nimen tai ulkonäön vuoksi saa heitä kääntymään liikkeen kannattajiksi. Se olisi vähän sama asia kuin tuntea kristillistä yhteenkuuluvaisuutta, kun joku hullu Floridassa haluaa polttaa Koraaneja.

Kuitenkin muslimivastaisten puolueiden nousuun suhtaudutaan Euroopassa tyyneydellä, jota tuskin nähtäisiin, jos kyseessä olisi juutalaisviha tai mustiin kohdistuva rotusyrjintä.

Erojakin asenteissa on. Hollannissa on syntymässä tällä viikolla vähemmistöhallitus muslimivastaisen vapauspuolueen tuella. Ruotsissa vaalit voittanut porvaririntama kieltäytyy ottamasta vähemmistöhallitukselleen tukea muslimivastaisilta ruotsidemokraateilta.


Itse esitin aiemmin seuraavan hypoteesin siitä, miksi muslimit eivät integroidu:

kouluttamaton maahanmuuttajamies kohtaa enimmäkseen sellaisia suomalaisia, jotka ovat keskimääräistä useammin eronneita, vaimonsa tossun alla, työn uuvuttamia, yksinäisiä, alkoholisoituneita tai kykenemättömiä saamaan lapsiltaan kunnioitusta. Maahanmuuttajanainen kohtaa usein suomalaisia naisia, jotka ova eronneita, yksinhuoltajia, alkoholisoituneita työn uuvuttamia tai kykenemättömiä pitämään lapsiaan kurissa.

Maahanmuuttajat sopeutuisivat paremmin, mikäli suomalaisessa yhteiskunnassa palattaisiin patriarkaalisempaan ja perhekeskeisempään kulttuuriin. Tämä olisi suomalaistenkin oma etu. Tarvitsemme suomalaisessa yhteiskunanassa eräänlaista konservatiivista (moraalista) vallankumousta.


Kolmas hypoteesi perustuu islamin erityisluonteeseen: Islamin usko edellyttää, että muslimi ei sopeudu vääräuskoisten valtaan, vaan kyseenalaistaa sen, ja ottaa vallan itselleen:

Se [jihad] tarkoittaa laillista, pakollista, yhteisöllistä ponnistusta muslimien hallitsemien maa-alueitten laajentamiseksi ei-muslimien hallitsemien maa-alueiden kustannuksella.

Jihadin tarkoitus toisin sanoen ei ole suoraan levittää islamin uskoa, vaan laajentaa muslimien suvereenia valtapiiriä (usko tietenkin usein seuraa lippua). Jihad on siten luonteeltaan häpeämättömän hyökkäyksellistä, ja sillä on lopullisena tavoitteenaan saavuttaa muslimien valta-asema yli koko maapallon.


Jihadisti on yhteisönsä arvostettu jäsen: Ainakin Palestiinassa jihadistit ovat keskimäärin koulutetumpia kuin muut palestiinalaiset. He ovat älykkäämpiä, suhteellisen hyvän taloudellisen aseman omaavia ja usein moraalisesti parempia kuin muut. He ovat ihmisiä jotka kokevat moraalista suuttumusta ja vihaa israelilaisten hyökkäyksistä palestiinalaisalueille - ihmisiä jotka ovat valmiita kostamaan marttyyrien kuoleman.

He edustavat sanalla sanoen yhteisönsä parasta nousevaa polvea. Islamin valta (Ummah) on Islamin näkökulmasta julkishyödyke. Jihadisti on ihminen, joka osallistuu julkishyödykkeen tuottamiseen. Ne, jota eivät osallistu vaikka ikänsä puolesta siihen kykenisivät, ovat vapaamatkustajia.


Jihad on muslimin velvollisuus. Maallistuneet muslimit vierastavat tietysti jihadia, mutta islamin näkökulmasta maallistunut muslimi on vapaa-matkustaja. Siis henkilö joka kieltäytyy osallistumasta islamin yhteisiin talkoisiin.

19 kommenttia:

Kumitonttu kirjoitti...

Ihan hyvä kirjoitus, kiitos vaan. Pientä ymmärrystä alkaa siellä täällä viritä, että islam on lakiuskonto, jossa tapa elää eli noudattaa lakeja on uskon osoitus - merkki siitä, että uskon on se, että noudatan uskonnossa määrättyjä tapoja.

Tarvitsemme suomalaisessa yhteiskunanassa eräänlaista konservatiivista (moraalista) vallankumousta.

Tuo on ihan turhaa toivetta. Nykyisin ihmisillä on VALTAVA määrä erilaisia vaihtoehtoja, joista valita. Konservatiivinen "vallankumous" tarkottaisi sitä, että rajoittaisimme yksilöiden vapautta valita joitain asioita. Sehän on arkipäivää kaikissa uskonnollisissa lahkoissa (esim. punavihreä gaia-aate ei hyväksy oman auton omistamista), mutta vapaan tiedonvälityksen aikana ei ole mahdollista pimittää ihmisiltä tietoa eri valinnoista ja mahdollisuuksista.

Jukka Aakula kirjoitti...

En halunnut ottaa mitään lopullista kantaa noitten kolmen teorian välillä.

Keskustelu ehkä etenee paremmin.
Osittainhan kyseessä on oppimisprosessi.

Paavo kirjoitti...

Mietin, että miten nämä selitykset pätevät Pakistaniin. Muslimit tuskin olivat erityisen syrjittyjä. Toki saattoivat olla ainoa tarpeeksi suuri uskonnollinen ryhmä vaatimaan omaa valtiotansa hinduvaltaisesta Intiasta. Toki muslimietnisyys ei onnistunut syntymään, ja bangladesh syntyi pakistanista.

Uskon, että monet ongelmat liittyvät perinteisten elintapojen nopeaan rikkoutumiseen. Nämä ihmiset ovat menettäneet perinteiset sääntönsä ja yhteisönsä. Uuden aseman löytäminen on hankalaa. Ongelmat ovat varmasti samankaltaisia kuin kaupungistuminen suomessa aiheutti. Maaseutuyhteisönsä kadottaneet nuoret kaupungeissa aiheuttivat monenlaista sosiaalista ongelmaa.

Tämä dokumentti on ihan kiinnostava, vaikka ei siinä ehkä tulee ilmi myös monien historioitsijoiden paha tapa jättää erilaiset perimät täysin huomiotta.
https://docs.google.com/viewer?url=http://www.optula.om.fi/uploads/681f3lj2.pdf

Huhdan kommentista ymmärrän, että romanien erillisyys johtuisi kantaväestön asenteista. Romanit ovat kuitenkin olleet euroopassa niin pitkään, että suurin osa on varmasti vaivattomasti sulautunut kantaväestöihin. Se että romaneja erillisinä ryhminä on olemassa perustuu kyllä siihen, että se ryhmä on panostanut oman erillisyytensa säilymiseen.

Ideologialla on varmasti vaikutuksensa, ja roduilla samoin. En ole vakuuttunut, että kenenkään mielessä sellaista etnisyyttä on syntynyt kuin muslimit: muslimeilla viitataan yleensä arabeihin. vaikka somalitkin ovat muslimeja niin heistä ei ppuhuta muslimeina, vaan somaleina. Kosovolaiset tai tsetseenit eivät ole arabeja eivätkä somaleja. Yleisesti ovat myös maallistuneita bikininkäyttäjiä. Ja suomalaisten mielessä ovat vain jotain itä-eurooppalaisia.

Islam on harmillinen uskonto. En usko että Kari Huhtakaan uskoo, että islam on merkityksetön muuttuja, ja merkityksellinen ainoastaan koska jostain satunnaisesta syystä eurooppalaiset inhoavat islamia.

LS kirjoitti...

Jos tarkastellaan suomalaisten maahanmuuttokriittisten argumenttia turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten haitallisuudesta suomalaiselle yhteiskunnalle, niin huomauttaisin libertaarina että se on puhtaasti sosialidemokraattisen valtion tuottama ilmiö. Kyse on sosialistisesta maahanmuutosta - tulonsiirroista veronmaksajilta maahanmuuttajille.

Voisin myös esittää neljännen hypoteesin muslimien heikosta integroitumisesta - tilanne jossa valtio on rahallinen riippumatto. Sekä naurettavan lyhyet tuomiot väkivaltarikoksista. Sekä tilanne jossa rikollisen ei tarvitse itse maksaa vankilassa oloaan - sen sijaan laitetaan uhri maksamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Luojan kiitos täällä ei ole mitään patriarkaattia. Konservatiivinen vallankumous ja yhteiskunnan taantuminen jonnekin 50-luvulle ei ole myöskään mitenkään toivottavaa millään tavalla. Suomi on hyvä paikka, koska ihminen (sukupuolesta riippumatta) on täällä vapaa. Ei ole mikään ukonjäärä vieressä kertomassa, kuinka elää, niin kuin jossain Iranissa.

Huvittavaa, miten nämä "maahanmuuttokriittiset" (tai osa heistä) niin paheksuu islamin ääritulkintoja, mutta kuitenkin kannattaa pohjimmiltaan varsin monia heidän arvoistaan. (Vaikka koittavat selitellä muuta). Esim.tuo yksilönvapauteen kajoaminen eri tavoilla, jne. No, tietääpä mitä liikkeitä ja puolueita varoa.

Mitä tulee työhön, niin sitä on jouduttu aina tekemään näillä leveysasteilla ja ihan jokaisen kynnelle kykenevän toimesta. Miksi meidän pitäisi ansaita kenenkään tänne tulevan arvostus? Ei minkään takia. Jos ei Suomi miellytä, niin ei tänne ole pakko tulla. Luuletko, että monikin esim.Saudi Arabiaan muuttava länkkäri ihailee sitä paikkaa? Pikemminkin päinvastoin. Siihen, että miten paljon omat lapset arvostavat voi vaikuttaa paljon omalla käytöksellään. Jos sysää kasvatuksen koulun asiaksi eikä ole itse koskaan läsnä, niin turha odottaa sitä arvostusta. Viinaa on joutu aina, myös silloin kun oli se ihqu patriarkaatti vielä. Tossun alle ei ole kenenkään pakko joutua ja hyvä niin. Ikävä kyllä niitäkin on. Esim. jotkut kotiäidit, joiden aviomiehet osaavat hyvin rahalla kiristämisen taidon, kun nainen ei tanssi oman pillin mukaan.

Nainen

Jukka Aakula kirjoitti...

Ihan hyvä hypoteesi ja allekirjoitan sen.

Toisaalta on pantava positiivisena merkille, että maahanmuuttajien työllistyminen on Suomessa parantunut. Hyvinvointivaltio ei ole passivoittanut kaikkia somalejakaan.

Jukka Aakula kirjoitti...

Huvittavaa, miten nämä "maahanmuuttokriittiset" (tai osa heistä) niin paheksuu islamin ääritulkintoja, mutta kuitenkin kannattaa pohjimmiltaan varsin monia heidän arvoistaan.

Mikäs siinä nyt niin anonyymiä hihityttää. En ole missään vaiheessa väittänytkään ettenkö olisi ositain arvomaailman osalta samoilla linjoilla kuin TAVALLISET muslimit. Siis osittain.

Maahanmuuttokriittiset eivät ole mikään yhteneväinen joukko ihmisiä. Pitäisikö hihihi olla ?

Jukka Aakula kirjoitti...

Kiitos Paavo, kommentista, eipä lisättävää.

Pitää lukea tuo dokumentti nyt viikonloppuna. Silmäilin jo läpi. Melkoinen väkivalta-piikki tuossa tosiaan on !

Anonyymi kirjoitti...

Jukka, minulla on ihan oikea nimimerkki:Nainen. Ei mikään hih hih hii. Ja mitä tarkoitat tavallisilla muslimeilla? Kertoisitko, millaiset näkemykset eivät kuulu tavallisen muslimin maailmankuvaan?

Eivätkö esim.wahhabismi-uskontulkintaa harjoittavat muslimit ole tavallisia muslimeja? (Wahhabismi on Saudeissa vallalla oleva uskonsuuntaus ja varsin tiukka sellainen). Onneksi Jukan kaltaiset ihmiset edustavat Suomessa vain marginaalia. Tänne ei kaivata mitään vallankumouksia, ei todellakaan. Naisilla voisi olla jotain nokan koputtamista asiaan, jos heiltä alettaisiin viedä oikeuksia.

Nainen

Jukka Aakula kirjoitti...

Onneksi Jukan kaltaiset ihmiset edustavat Suomessa vain marginaalia. Tänne ei kaivata mitään vallankumouksia, e todellakaan. Naisilla voisi oll jotain nokan koputtamista asiaan, jos heiltä alettaisiin viedä oikeuksia.

Mailma muuttuu eikä aika pysähdy. Mikä tänään on marginaalia, on huomenna main-streamiä.

Islamin eteneminen synnyttää vastavaikutuksia kantaväestössä. Jää nähtäväksi rajoittuuko vastavaikutus pelkkään huutamiseen vai kykeneekö kantaväestö esimerkiksi kääntämään epäedullisen demografisen suunnan toiseksi.

Jos kantaväestön syntyvyys Saksassa on 1.3, kantaväestö korvautuu maahanmuuttajilla, jotka todennäköisesti eivät assimiloidu.

Aakke kirjoitti...

LS sanoi...
"Jos tarkastellaan suomalaisten maahanmuuttokriittisten argumenttia turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten haitallisuudesta suomalaiselle yhteiskunnalle, niin huomauttaisin libertaarina että se on puhtaasti sosialidemokraattisen valtion tuottama ilmiö. Kyse on sosialistisesta maahanmuutosta - tulonsiirroista veronmaksajilta maahanmuuttajille."

-Olen tästä aika pitkälle samaa mieltä. Subventoidusta maahanmuutosta tulisi luopua.

Tai sitten pitäisi pystyä vaikuttamaan siihen minkä laatuista väestöä maahan muuttaa. Jos maahanmuuton motiivi on talouden stimulointi, niin silloin yritysten perustamisprosessin nopeudessa/helppoudessa ja veropolitiikassa olisi parannettavaa.

Samoin jos motiivina on osittain rahastoivan eläkejärjestelmämme pitäminen elinkelpoisena. Siinä tosin voidaan ajautua pyramidi-efektiin, jossa on otettava jatkuvasti lisää maahanmuuttajia.

Kuten kaikki pyramidipelit, ne loppuvat joskus kun uusia haaroja/oksia ei saada avattua.

Anonyymi kirjoitti...

Hmmm...muistellaanpa millaista se meno oli niinä vanhoina kunnon "moraalisen kukoistuksen kulta-aikoina",patriarkaatin päivinä:

40-luvulla oli tavanomaista, että jos naimaton nainen tuli raskaaksi, häätivät hänen vanhempansa hänet kotoaan. Aivan sama oliko raskaus saanut alkunsa raiskauksesta vai rakastelusta. Vastaavaa kohtaloa ei tietenkään ollut lapsen alulle saattaaneella miehellä: päinvastoin, "aisan yli astuminen" toi vain kunniaa. Sellaista oli se patriarkaatti.

Abortin laittomuus pilasi tuhansien naisten elämän, eivätkä edes raiskauksen ja insestin uhrit saaneet armoa lainsäädännön edessä. Ei muuta kuin vankilaan, jos jäi kiinni puoskarilla käynnistä. No, laittomia abortin tekijöitä oli joka kylässä siitä huolimatta. Ja olihan myös katolta hyppiminen ym...

Suurin osa ihmisistä harrasti Suomessa seksiä ennen avioliittoa jo ennen "seksuaalivallankumousta". Vallankumouksen ero oli vain siinä, että nyt siihen touhuun oli tarjolla ehkäisyvälineet.

Seksuaalinen hyväksikäyttö ja väkivalta olivat täysin tabuja yhteiskunnassa, mikä ei todellakaan ollut hyvä asia.

Uhreja myös syyllistettiin enemmän, siis nimenomaan naisia. Ei ollyt aivan tavatonta sekään, että talon isäntä raiskasi piikansa. Näissäkin tapauksissa syyllistettiin aina naista ja äpärä oli luonnollisesti hirveä häpeä ja leimasi naisen.

Lasten hyväksikäyttöä oli myös todennäköisesti enemmän. Sehän on tyypillisempää konservatiivisissa yhteiskunnissa kuin liberaaleissa. Lasten hyväksikäytön on muuten todettu vähentyneen viimeisen 20 vuoden aikana ja tabujen höllentyminen julkisissa puheissa on varmaan yksi asia. Asioita ei lakaista maton alle samalla tavalla kuin ennen ja.

Viinaa ja alkoholismia oli ennenkin, kuten olen todennut. Ei toiminut kieltolaki ei. Miehen oli täysin hyväksyttävää juoda itsensä känniin.

Eli mikä niissä vanhoissa "hyvissä ajoissa" oli niin hienoa? Kaksinaismoraali aiheutti paljon kärsimystä ja ihmiset eivät olleet sen parempia kuin nykyäänkään. Teeskentelivät vain sellaista.

Nainen

Anonyymi kirjoitti...

Jukka, lisäisin vielä jotain tuohon saksalaiskommenttiisi...On totta, että kantasaksalaisten syntyvyys on todella matala. Mutta saksalaiset voisivat myös tehdä jotain sille.

Päivähoitopaikkojen määrä on todella alhainen ja päivähoito usein kallista. Äitien työssäkäyntiin liittyy kuulemma nykyäänkin Saksassa aika paljon moralisointia ja mies saa kuulemma jopa hävetä silmät päästään, jos nainen "joutuu" menemään töihin kodin ulkopuolelle. Koululaisia, joiden äidit käyvät töissä kutsuttiin ainakin vielä muutama vuosi sitten jollain "avainlapsi" nimellä, joka viittaa kaulassa roikkuvaan kodin ulko-oven avaimeen.

Saksa on siis paljon konservatiivisempi maa kuin Suomi. Ja kuulemma myös "perhekeskeisempi" vaan eipä ole syntyvyys Suomen tasoa. (Ja Suomessa ainakin Pohjanmaalla lapsia tekevät myös muutkin kuin lestadiolaiset tai muut uskovaiset. 3 lasta per perhe tai jopa enemmän ei ole harvinaisuus ja niiden teko aloitetaan jo parikymppisinä, Hesassa on toinen tilanne). Islannissa, joka on yhtä liberaali maa kuin Suomi, on Euroopan korkein syntyvyys: 2,1 joka tarvitaan väkiluvun pitämiseen vakaana pitkällä aikavälillä. Vanhoillisemmissa Etelä-Euroopan maissa syntyvyys taas on todella alhainen, johtuen samoista syistä kuin Saksassa. Eikä Puolassakaan tilanne ole kovin hyvä, vaikka lapsia kuinka pelotellaan saatanalla ja seksiasioista yritetään vaieta.

Syntyvyys varmasti paranisi, jos päivähoitopakkatilannetta paranettaisiin ja saksalaiset suhtautuisivat suopeammin äitien työssäkäyntiin. Miksi koulutettu saksalaisnainen haluaisi jäädä kotiin 20 vuodeksi? Ei hän haluakaan.

Nainen

Jukka Aakula kirjoitti...

Mikään yhteiskunta ei ole täydellinen. Hedonistiyhteiskunnan ongelma on ihmisten atomisoituminen, alkoholismi, lasten heitteillejättö jne.

Toisaalta hedonistiyhteiskunta tulee varmasti korvautumaan toisella, koska se häviää kamppailussa esimerkiksi islamille.

Roomassa aikoinaan nimenomaan naiset äänestivät jaloillaan patriarkaatin puolesta ja liittyivät kristinuskoon. Sama tulee tapahtumaan Suomessakin.

Anonyymi kirjoitti...

Toisaalta: muslimimaahanmuuttajien syntyvyys on laskenut ja laskee yhä eri puolilla Eurooppaa. Ja muslimien syntyvyys laskee myös muslimimaissa: esim.Iranissa, Turkissa ja Tunisiassa syntyvyys on suunnilleen Suomen ja Ruotsin tasoa. Eikä Saudeissakaan naiset enää pyöräytä kuin vähän reilut kolme lasta. Noin muutamana esimerkkinä. Muistan myös lukeneeni tutkimuksesta, jonka mukaan esim.suurin osa Englannin ja Ranskan muslimeista näkee itsensä ensisijaisesti englantilaisina tai ranskalaisina.
Aiemmin lähettämässäni kommentissa mainitsin Puolan ja Etelä-Euroopan syntyvyydestä...Ja syistä niin alhaisiin lukemiin.

Ja moni muslimitaustainenkin maahanmuuttajanainen arvostaa Suomessakin nimenomaan sitä, että täällä on vapaus. Tämä on tuotu esille mm.monissa haastatteluissa. Saa itse päättää työssäkäynnistään, pukeutumisestaan jne. Jos ukko kohtelee huonosti, niin saa avioeron. Vaikka jumalaa rukoillaankin (niinkuin suurin osa suomalaisistakin tekee), niin harvalla on loppujen lopuksi hinku mihinkään patriarkaattiin. Miksi olisikaan?

Vaikka tässäkin blogissa haukutaan hirveästi tätä nykyistä "hedoinisti-yhteiskuntaa", niin suurimmalla osalla ihmisistä on asiat kuitenkin hyvin. Siis ihan tutkitusti. Enemmistöä lapsista ei hylätä tai pidetä nälässä, suurimmalla osalla aikuisista ei ole alkoholiongelmaa jne. Tuntuu, että tämän blogin pitäjällä on vähän turhan ruusuinen kuva vanhoista, "hyvistä" ajoista.

Kannattaa muistaa myös sellainen juttu, että tuo syntyvyys on vain estimaatti. Suomenkin syntyvyys voi hyvinkin olla se 2.1 per nainen, koska moni hankkii lapset myöhemmällä iällä ja osalla niistä naisista, joiden lapsiluku näyttää juuri nyt nollaa on kymmenen vuoden päästä pari lasta.

Nainen

Jukka Aakula kirjoitti...

Totta, että emme voi koskaan tietää miten syntyvys kehittyy varmasti. Tulevaisuus on hämärän peitossa. Iranissa syntyvyys on laskenut radikaalisti, mutta esimerkiksi Afganistanissa pikemmin nousut. Optimistiset ennusteet globaalin väestöräjähdyksen loppumisesta ovat varsinkin Afrikan osalta osoittautuneet harhaksi.

Tottakai voin olla väärässä ja olen avoin kritiikille.

Blogini ei ole jatkuvaa haukkumista.

Anonyymi kirjoitti...

Juu. Tietääkseni tuo syntyvyys on räjähdysmaista nykyään lähinnä tosiaan tuolla Afganistanissa ja Afrikan maissa (sekä Jemenissä, mutta kyllä sielläkin on jo osalla e-pillerit käytössä...). (Tietääkseni myös Afrikan kristityt tekevät aika ison liudan lapsia). Tosin Afganistanissakin yritetään aloitella perhesuunnittelua (johon kuuluu ehkäisymenetelmien ohella myös abortti. Apua projektiin on heaettu heimopäälliköiltä asti). Tänä kesänä näin uutiskatsauksen aiheesta ja siinä eräs 35-vuotias (mutta ulkonäöltään paljon vanhempi) afgaaninainen totesi, että ei olisi todellakaan tehnyt 9 lasta, jos olisi tiennyt, miten iso työ niistä tulee olemaan.

Ja vielä esim.Saudeista...Siellä (muunmuassa) etenee niin sanottu "naisten hiljainen vallankumous", josta tuo ehkäisyn käyttö on vain yksi esimerkki. Naiset ovat pikkuhiljaa nousseet koulutetuimmiksi kuin miehet ja alkaneet vaatia oikeuksiaan. Kun eräs imaami tms.uskonoppinut totesi eräässä tilaisuudessa, että saudimies saa kurittaa vaimoaan, jos tämä ostaa liian kalliin abayjan, niin naisista koostunut yleisö buuasi äänekkäästi ja teki selväksi, että tällaista menoa ei enää hyväksytä.

Myös perheväkivallasta puhutaan nykyään siellä. Muutenkin islamilaiset feministit haluavat parantaa naisten asemaa lain edessä. Rajoittaa moniavioisuutta, saada naisille oikeuden päättää itse työssäkäynnistään jne.Voi olla, että muslimimaat ovat 70 vuoden päästä ihan jotain muuta mitä tänä päivänä. Paljon liberaalimpia...Tosin onhan aika monessa nytkin jo maallinen lainsäädäntö ja ihmiset elävät (ainakin salassa) melko eurooppalaisittain. On esiaviollisia suhteita nuorten välillä jne.

Ja Suomesta...En usko, että me suomalaiset kuolla kupsahdetaan sukupuuttoon. Suurin osa porukasta ainakin haluaa tehdä ne 3 lasta. Osa enemmänkin.

Nainen

LS kirjoitti...

@Jukka & Nainen,

Mielenkiintoinen Mark Steyn haastattelu, jossa käsitellään mm. syntyvyttä.

Jukka Aakula kirjoitti...

Nainen,

Uskot että mailma edistyy, naisten asema paranee ja syntyvyys sitä kauta laskee.

On toinenkin trendi. Valtioita on sortunut tai sortumassa - esimerkkinä Pakistan, Jemen, Zimbabwe, Somalia, Eritrea. Kaikki esimerkit Afghanistanin edistysaskelista ovat suurella todennäköisyydellä esimerkkejä hyvin väliaikaisesta edistyksestä. Egyptissä syntyvyys on laskenut, muta valta on sirtymässä muslimiveljeskunnalle, joka levittäytyy reippain askelin myös länteen.

Kumpi trendi on vallitsevampi seuraavien vuosikumenien aikana. Globalisaato merkitsee usein ongelmien leviämistä ongelmamaista muualle.