Sattui nolo kömmähdys ja kirjoitin "Putnam" kun piti kirjoittaa "Fukuyama". Korjasin.
Nimimerkki Paavo arveli, että lakko-johtajana pärjää parhaiten jäärä, tai siis henkilö jota kaikki pitävät ehdottamana jääränä. Peliteoreettisesti saman voisi ilmaista niin, että lakko-johtajana pärjää henkilö joka on sitoutunut siihen, ettei Chicken-pelissä koskaan pelaa strategiaa Chicken.
"Sitoutuminen" merkitsee tässä tapauksessa käytännössä sitä, että strategiaa ei valita harkiten omaa - tai ainakaan ay-liikkeen jäsenten - etua maksimoiden, vaan strategia on seurausta lakko-johtajan persoonallisuustyypistä. Siis siitä, että lakko-johtaja on oikeasti jäärä.
Lakko-johtaja ei ole todennäköisesti pelkästään jäärä vaan hän on myös megalomaninen. Häntä ei kiinnosta ay-liikkeen jäsenten taloudellinen etu vaan oma kunniansa ja valtansa.
Fukuyama puhuu kirjassaan Historian Loppu megalomaniasta .Eurooppalainen feodaaliyhteiskunta oli megalomanian vanki. Kun sotimiseen erikoistuneen yläluokan ensisijainen päämäärä ei ollut rikastua vaan saada kunniaa, mainetta ja valtaa, jatkuvat sodat olivat väistämätön seuraus.
Amerikkalainen yhteiskunta pyrttiin heti alunperin rakentamaan sellaiseksi että megalomanialle olisi mahdollisimman vähän sijaa. Amerikkalaisilla yhteiskuntafilosofeilla oli Euroopan verinen historia silmiensä edessä ja sen toistuminen haluttiin kaikin tavoin estää. Materian kerääminen ymmärrettiin 1700-luvun USA:ssa perustellusti maineen keräämistä turvallisemmaksi ihmistä eteenpäin ajavaksi voimaksi.
Toki Eurooppakin lopulta toisen maailmonsodan päättymisen jälkeen muuttui samanlaiselsi porvarilliseksi yhteiskunnaksi kuin USA ja kunnian käsite haudattiin naurettavana.
Fukuyama toteaa kirjassaan kuitenkin, että megalomanian täydellinen poistaminen ihmisestä ei ole mahdollista eikä edes suotavaa. Seurauksena olisi Fukuyaman mielestä todennäköisesti totaalinen materialismi ja narsismi. Valtiojohtoon saataisiin tuskin muita kuin varkaita - tai Halosen kaltaisia johonkin elämälle vieraalle idealle omistautuneita ihmisiä.
Koska porvari on pelkuri, kuten Ernst Juenger sanoo, ja luulee muidenkin olevan samanlaisia pelkureita, porvarillinen yhteiskunta on haavoittuva sille, että aina uusia ja uusia megalomaneja syntyy.
Suomalaisilla työmarkkinoilla näyttäisi olevan sijaa taas megalomanialle. Haitat megalomaniasta ovat nytkin suuret - ruumiita ei tosin tule mutta taloudelliset menetykset ovat suuret.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
16 kommenttia:
Ammattiyhdistysliikkeen toiminnassa on kyse myös psykologiasta ja neuvottelutaktiikasta. Kun esittää ensin kohtuuttomia vaatimuksia, sen jälkeen todellinen/ lopullinen tavoite vaikuttaa kohtuulliselta. Lisäksi taistelu neuvotteluissa kohti sopimusta saa prosessina molemmat osapuolet sitoutumaan ja hyväksymään sopimuksen; onhan se molempien osapuolten oman vaativan työn tulos. Tätä on kokeiltu tieteellisissä kokeissakin. Jos lopullista tavoitetta tarjotaan osapuolille suoraan, se ei kelpaa kummallekaan osapuolelle ja kumpikin osapuoli on tyytymätön siihen.
Eli kummankin osapuolen toisilleen aiheuttamat vaikeudet lisäävät tyytyväisyyttä lopulliseen sopimukseen.
Tietysti on asia erikseen, mikä tällaisten prosessien vaikutus on yhteiskuntaan kokonaisuutena.
Minusta tämän voi nähdä haukat-kyyhkyt pelin kautta. Porvarillinen yhteiskunta on tavallaan kyyhkyjen yhteiskunta.
Tasapainotilassa yhteiskunnassa on haukkoja ja kyyhkyjä tietyssä suhteessa, jonka voi ajatella riippuvan teknologian tasosta ja ihmisten "luontaisista" taipumuksista.
Konservatiivinen ethos on tietyssä muodossaan ehkä vahvimmillaan siinä, että tunnistaa valtiovallan ja muiden organisatoristen (ehkä tässä Gesellschaft on hyvä) vallankäyttömekanismien ja ihmisten toimintaa "vääristävän" luonteen. Esimerkiksi hyvinvointivaltio tekee "haukkojen" toiminnan liian kannattavaksi kultivoidessaan kansalaisistaan kyyhkyjä. (Tässä tämä täytyy ymmärtää laajemmin; tietenkään kyse ei ole kahdenvälisistä kohtaamisista ja taisteluista, vaan yleensä erilaisista käyttäytymisen analysointiin soveltuvista käsitepareista; Jukka kykenee varmasti huomaamaan argumentin abstraktin rakenteen)
Liberaalista ajattelusta kehittynyt, mutta mielestäni siitä erillinen juonne on tehokkaan yhteiskunnan käsite. Se ei ole "liberaalia" tai "konservatiivista", vaan perustuu ajatukseen, että ihmiset voivat sitoutua yhteiskunnallisiin päämääriin vapaaehtoisesti, kunhan he tunnistavat niiden tehokkuuden.
Tehokkuudella viitataan tietysti pareto-tehokkuuteen. Jukka kirjoitti tästä jossain vaiheessa aiemmnin, muttan nyt muista tarkalleen mitä.
Puhdas strategia, jossa yhteiskunta koostuu "kyyhkyistä" - jälleen laajasti ymmärrettynä, voisimme sanoa yhtä lailla "porvareista" tai "kunnon sosialidemokraateista", tässäkin argumentin rakenne on olennanen - on "parempi" kuin laissez-faire, jossa yhteisöt ja yksilöt "luontaisesti" pyrkivät hyötymään toisistaan ja tekemään yhteistyötä puhtaasti valaistuneen itseintressin ajamina.
Jälkimmäinen on kuitenkin stabiili, so. kukaan ei voi hyötyä yksipuolisesti päättämällä toimia toisin, eli tilanne on tasapainoinen. Koska pelejä on erilaisia - osa on Stag-hunt-pelejä, mutta osa vangin dilemmoja - niin osa peleistä ratkeaa tehottomasti.
Tehokkaan yhteiskunnan "synteesi" perustuu huomioon, että puhtaassa kyyhky-yhteiskunnassa kokonaishyöty voi olla suurempi, jos osan annetaan poiketa kyyhkystrategiasta. Vaikka "haukka" tai vastaava sosiaalisesti ehkä tuomittava käyttäytyminen on tuhoisaa, jos sitä esiintyy paljon, se voi edustaa riskinottoa, jolla on keskimäärin jotain annettavaa yhteiskunnalle. Se redusoituu nollasummaiseksi hyvin nopeasti, kun haukkamainen käyttäytyminen yleistyy, mutta vähäisessä määrin se voi hyödyttää kaikkia.
Luulen, että analysoimiesi Amishien tms. yhteisöissä esiintyy erilaisia sellaisia tilanteita, joissa "haukkamaiset irtiotot" tehdään yhteisön sanktioimalla tavalla niin, että yhteisö itseasiassa hyötyy siitä.
Ottaisin tässä vielä kulttuurievolutiivisen näkökulman mukaan siten, että yhteisöjen tai organisaatioiden on vastattava erilaisiin haasteisiin, kuten Jukka on tässä blogissa usein ansiokkaasti analysoinut. Tämä muodostaa jonkinlaisen "valintapaineen", joka on lähin vastine "ryhmävalinnalle" tms.
Sivumennensanoen, luin sen Geenin itsekkyyden uudestaan ja vakuutuin, että käsitykseni siitä, miksi luonnonvalinnan teoriat ovat täynnä huonoa päättelyä, johtuu nimenomaan kategoriavirheestä, ja että ryhmä- tai lajivalinnan käsite on vain yksinkertaisesti pahasti vuotava abstraktio, mutta joskus käyttökelpoinen sellainen.
Megalomania voidaan ajatella myös paitsi oman kunnian ja vallan tavoitteluna, myös äärimmäisenä sitoutumisen muotona. Siis niin, että henkilöityminen on seurausta siitä, että henkilö on niin sitoutunut ja omistautunut itse asialle.
Vastaan kunhan saan tämän megapäänsäryn, jonka saan aina siinä vaiheessa kun talvi alkaa kääntyä kevääksi, pois päiviltä.
Megalomania voidaan ajatella myös paitsi oman kunnian ja vallan tavoitteluna, myös äärimmäisenä sitoutumisen muotona. Siis niin, että henkilöityminen on seurausta siitä, että henkilö on niin sitoutunut ja omistautunut itse asialle.
Näin minäkin uskon.
Tidemies kirjoitti:
Puhdas strategia, jossa yhteiskunta koostuu "kyyhkyistä" - jälleen laajasti ymmärrettynä, voisimme sanoa yhtä lailla "porvareista" tai "kunnon sosialidemokraateista", tässäkin argumentin rakenne on olennanen - on "parempi" kuin laissez-faire, jossa yhteisöt ja yksilöt "luontaisesti" pyrkivät hyötymään toisistaan ja tekemään yhteistyötä puhtaasti valaistuneen itseintressin ajamina.
Jälkimmäinen on kuitenkin stabiili, so. kukaan ei voi hyötyä yksipuolisesti päättämällä toimia toisin, eli tilanne on tasapainoinen. Koska pelejä on erilaisia - osa on Stag-hunt-pelejä, mutta osa vangin dilemmoja - niin osa peleistä ratkeaa tehottomasti.
Samuel Bowles kutsuu siis tätä haukka-kyyhky-tasaoapinotilaa hobbesilaiseksi tasapainotilaksi, mutta identifioi myös toisen hyvin toisenlaisen rousseaulainen tasapainotilan jota ylläpidetään vertaisrangaisulla. (Vrt. Prioseners Dilemma with Punishment -peli.)
Tällöin puhutaan moraalisesta yhteisöstä ottamatta kantaa onko ko. yhteisön moraali hyvää vai huonoa.
Koska rankaisun usein oletetaan olevan rankaisijalle kallista, rousseaulainen tasapainotila ei tässä katsannossa ole niin stabiili kuin hobbesilainen.
Jos sen sijaan rankaisu toimii vaikkapa kalliina signaalina rankaisijan laadusta, rousseaulainenkin tasapainotila voi olla stabiili.
Minusta jälkimmäinen malli - ja samalla selitys rankaisun syntyhistorialle - on aivan varmasti oikea. Mikään ryhmävalinnan tyyppinen selitys ei voi selittää evolutiivisesti rankaisun syntyä, koska ennen moraalisen rankaisun syntyä ei edes ollut olemassa mitään ryhmäkoheesiota paitsi puhtaasti sukulaisuuteen perustuvissa ryhmissä.
Rankaisu voi johtaa sekä ryhmän kannalta epäedullisten että edullisten normien stabiloitumiseen. Tämä johtaa siihen että erilaisia kultuurisesti määriteltyyjä tasapainotiloja on valtava määrä ja kulttuurisella ryhmävalinnalla (tasapainotilan valinnalla) on runsaasti raaka-ainetta mitä "työstää".
Luulen, että analysoimiesi Amishien tms. yhteisöissä esiintyy erilaisia sellaisia tilanteita, joissa "haukkamaiset irtiotot" tehdään yhteisön sanktioimalla tavalla niin, että yhteisö itseasiassa hyötyy siitä..
Luulen että moraalisen yhteisön ongelma usein on se, että vertaisrankaisu on pakko kohdistua melkein kaikkeen poikkeavaan - sellaiseenkin josta olisi hyötyä - koska stabiilisuus perustuu rankaisuun, mikä ei voi käytännössä olla kovin "älykästä".
Toisaalta Vesterisen mukaan Amishi-yhteisössä poikkeamia normeista tapahtuu koko ajan teknologian adaptoinnin osalta. Joskus normin rikkominen johtaa siihen että normi poistetaan tai pikemmin muutetaan ("Traktoria ei saa käyttää" --> "Traktoria saa käyttää mutta vain voiman lähteenä - ei hevosen sijasta peltotöissä").
Normin rikkojien rankaiseminen ei AINA olekaan kovin tiukkaa. Mutta toistuva rikkominen tietysti rangaistaan suht ankarasti - muutenhan rankaisulla ei olisi voimaa.
Sivumennensanoen, luin sen Geenin itsekkyyden uudestaan ja vakuutuin, että käsitykseni siitä, miksi luonnonvalinnan teoriat ovat täynnä huonoa päättelyä, johtuu nimenomaan kategoriavirheestä, ja että ryhmä- tai lajivalinnan käsite on vain yksinkertaisesti pahasti vuotava abstraktio, mutta joskus käyttökelpoinen sellainen.
Evoluutiobiologiassa tuntuu olevan melkoinen käsitesekaannus.
Kiistellään valinnan kohteesta (geeni, yksikö, ryhmä, laji). Kiistellään siiitä mikä on kulttuurin ja muiden ei-geneettisten informaation lajien merkitys.
http://www.amazon.com/Evolution-Four-Dimensions-Epigenetic-Philosophical/dp/0262101076.
Kiistellään siitä, mikä on yhteiskuntatieteitten suhde biologiaan.
On selvää, että ilmiöiden tasolla "valinta" kohdistuu mielivaltaisesti, so. ei ole mitään oikeaa abstraktiotasoa tai kokonaisuutta, johon "valinta kohdistuu".
Dawkinsin valinta, eli geenin esittäminen valinnan yksikkönä on kuitenkin loogisesti pätevin ja vähiten vuotava. Sekään ei ole täydellinen. Etenkin ihmisyhteisöiden toiminnan ymmärtämisessä sillä on melko vähän relevanssia, koska yhteisöiden toimintamallit eivät ole perinnöllisiä. Ajan oloon niistä tietysti voi muotoutua sellaisia.
Minusta analyysisi on jossain määrin vuotava abstraktion osalta myös. Ajattelen asian niin, että itseasiassa kaikki tasapainotilat ovat jotensakin hobbesilaisia.
Tehokas ja liberaali yhteiskunta ei ole stabiili, vaan sem tasapainotila on aina täysin labiili. Mielestäni labiilius ei ole huono asia, jos takaisinkytkennät pitävät heilahtelut kurissa. Labiilius voi olla äärimmäisen tehokasta. Esimerkiksi haukka-kyyhky- pelissä "hobbesilainen" tasapainotila ei ole missään nimessä tehokas, mutta sitä ei ole myöskään "rousseaulainen", koska homogeenisessä yhteiskunnassa pienet poikkeamat ovat yleensä tehokkuutta parantavia.
Uskoisin nyttemmin ymmärtäneeni, miksi juuri konservatiivisuus on ärsyttänyt minua niin tavattomasti, se perustuu intuitioon, jonka mukaan terveet ihmiset kyllä ymmärtävät, miksi hobbesilaisesta tasapainotilasta on syytä pyrkiä kohti homogeenista tilaa, mutta tehokkaan pisteen tunnistaminen on vaikeampaa. Tiedän, että olet kirjoittanut tästä, mutten enää muista milloin.
Se on tässä, missä puhuin aiheesta:
http://kansankokonaisuus.blogspot.com/2009/08/blog-post.html.
Tuossa nyt kuitenkin totean saman kuin sinä siinä suhteessa, että tehokkain tila on epästabiili.
Sen sijaan en sanonut tuossa, että
koska tehokkain tila on epästabiili, se on korvattava rousseaulaisella tasapainotilalla,
koska se on JOSKUS tehokkain stabiili tasapainotila,
vaan totesin että turha selittää - kun ollaan lähellä tehokkainta tilaa - että
progressiivisuus rulettaa.
Jännittävää huomata, että ajatukseni jäljitti tarkalleen sen, mitä sinä olit aiemmin kirjoittanut, so. se aiempi kirjoituksesi teki todella voimakkaan vaikutuksen minuun ajatteluuni.
Jos peilataan tähän kirjoitukseesi, voidaan ajatella, että megalomania on jonkilaista "haukkamaista" käyttäytymistä, siis valmiutta taistella jonkin asetelman puolesta senkin jälkeen, kun tehokas kompromissi on saavutettu.
Fukuyaman huomiosta voisi ehkä päätellä, että yhteiskunta, joka sallii mikrotason megalomaaniset pyrkimykset, voi olla lähempänä tehokasta kuin sellainen, jossa megalomaaniset pyrkimykset täysin tukahdutetaan.
Jännittävää huomata, että ajatukseni jäljitti tarkalleen sen, mitä sinä olit aiemmin kirjoittanut,
Jep. Se on taito hahmottaa ihmisten ajatusten kulku. "TOM-muisti" pystyy hallitsemaan erilaisia mieliä.
Tarkoitan Evoluutiopsykologian Theory of Mindia.
Fukuyaman huomiosta voisi ehkä päätellä, että yhteiskunta, joka sallii mikrotason megalomaaniset pyrkimykset, voi olla lähempänä tehokasta kuin sellainen, jossa megalomaaniset pyrkimykset täysin tukahdutetaan.
tai sellainen joka toimii puhtaasti yhden megalomaanin "tarpeita" tyydyttäen.
En ole ostanut Putnamin kirjaa, joten kirjoitin hiukan ulkomuistista. Pidin kirjasta. Ensin olin päättänyt että luen sen vaan äkkiä ja pintapuolisesti koska se vaikutti hiukan tämmöseltä idealistiselta hömppä-kirjalta.
En ollut koskaan ajatellut että Hegelin vakavasti ottava ihminen voisi olla muuta kuin puoli hullu.
Mutta kirja vei sitten mukanaan.
Vaikka ennustus Historian Lopusta ei oikein pätenytkään niin kirja on hyvä.
LOL, sekoitit taas putnamin ja fukuyaman. :) Onkohan kyseessä freudilainen lipsahdus. Hehe.
En saanut Fukuyamasta Trustin perusteella (se on ainoa hänen kirjansa, jonka luin) mitään sellaista kuvaa, että hän perustelisi mitään oikeastaan millään hegeliläisellä tms. historiakäsityksellä. Hänen argumenttinsa ovat itseasiassa hyvin "puhdasoppisia" kulttuurievoluution näkökulmasta.
Vielä sen verran spekuloin Fukuyaman suhteen, että voitaisiinkohan hänen näkemyksensä "historian lopusta" palauttaa argumenttiin, että liberaali demokratia instituutioineen on kulttuurievoluutiossa stabiili? Käytän alla käsitteinä "rousseaulainen" ja "hobbesilainen" tasapaino, kuten käytit omassa, vanhemmassa kirjoituksessasi.
Meillähän on nyt meneillään jonkinlainen koe sen suhteen, miten esimerkiksi "monikulttuurisuus" suhtautuu asiaan. Joko liberaali demokratia kestää sen tai sitten se tuhoutuu. Epäilen, että kysymys ei ole yksinkertaisesti "joko-tai", ja olen siinä mielessä optimistinen, että erilaiset itsesäätelymekanismit voivat ihan hyvin pysäyttää tämän eräänlaisen "itsetuhomekanismin", joka pessimistien mielestä on käynnissä.
Esimerkiksi IM:n termein "valloittajameemipleksi", jota pidän kyllä tavattoman huonona abstraktiona, voi vastata lokaalisti menestyvää, mutta lopulta tuhotuvaa, tunkeutuvaa yhteiskunnallista strategiaa.
Voidaan ajatella, että vasemmistoliberaalimpi ajattelun juonne on eräänlainen "tehokkuuspumppu", jolla työnnetään yhteiskuntaa rousseaulaisen tasapainon tehokkaammalle osalle. Vaikka nyt konservatiivimpi ajattelu suhtautuu siihen kuin viholliseen, niin mikäli yhteiskunnan uhkaa liukua tehokkaan pisteen sille puolelle, jossa "liuku" kohti hobbesilaista tasapainoa näyttää varmalta, tässä tulee olemaan yksi negatiivinen takaisinkytkentä.
Oikeastaan merkittävät erot voidaan kahden käsityksen mukaan:1. onko tehokas piste trajektorialla, jossa "imu" on kohti rousseaulaista vai hobbesilaista tasapainoa ja 2. olemmeko ohittaneet tehokkaan pisteen matkalla pois rousseaulaisesta tasapainosta.
Sotkin tosiaan taas :) Putnamhan on aika kuivakka kirjoittaja ja Fukuyama paljon mukaansa tempaavampi. Putnam on tutkija joka todella mittaa, mittaa ja mittaa ennen kuin sanoo mitään.
Sekoittuminen johtunee siitä että Fukuyama viittaa paljon Putnamiin. Mm. Putnamin Italian tutkimuksiin ja ylipäätään Putnamin tutkimuksiin sosiaalisesta pääomasta, mikä aihe taas liittyy Fukuyaman kirjan Trust aiheeseen.
Toivottavasti nyt meni nimet oikein.
Tiedemies:
Vielä sen verran spekuloin Fukuyaman suhteen, että voitaisiinkohan hänen näkemyksensä "historian lopusta" palauttaa argumenttiin, että liberaali demokratia instituutioineen on kulttuurievoluutiossa stabiili?
Luulen että juuri näin.
Meillähän on nyt meneillään jonkinlainen koe sen suhteen, miten esimerkiksi "monikulttuurisuus" suhtautuu asiaan. Joko liberaali demokratia kestää sen tai sitten se tuhoutuu.
Totta. Minun on vaikea olla optimisti, koska en oikein edes usko että liberaali yhteiskunta on stabiili ilman monikultturismiakaan. Mutta olen luonnoltani pessimisti.
Epäilen, että kysymys ei ole yksinkertaisesti "joko-tai", ja olen siinä mielessä optimistinen, että erilaiset itsesäätelymekanismit voivat ihan hyvin pysäyttää tämän eräänlaisen "itsetuhomekanismin", joka pessimistien mielestä on käynnissä.
Ymmärrän logiikan ja hyväksyn ajatuksen, että se on hyvinkin mahdollista, mutta kuinka todennäköistä se on, voiko sitä edistää, millainen riski kannattaa ottaa, voimmeko ennustaa sitä,...
Voidaan ajatella, että vasemmistoliberaalimpi ajattelun juonne on eräänlainen "tehokkuuspumppu", jolla työnnetään yhteiskuntaa rousseaulaisen tasapainon tehokkaammalle osalle. Vaikka nyt konservatiivimpi ajattelu suhtautuu siihen kuin viholliseen, niin mikäli yhteiskunnan uhkaa liukua tehokkaan pisteen sille puolelle, jossa "liuku" kohti hobbesilaista tasapainoa näyttää varmalta, tässä tulee olemaan yksi negatiivinen takaisinkytkentä.
Alkuperäinen sosialidemokraattinen kansankoti-ajattelu vastaa oikeastaan minun kansankokonaisuus-ajatustani. Olen aikaisemminkin todennut että alkuperäinen vasemmistolainen ajatus a la Gunnar Myrdal on aika sama kuin minun ajatukseni.
Tässä mielessä minulla ei oikeastaan ole paljon yhteistä amerikkkalaisen valtio-on-aina-paha-konservatismin kanssa.
Mutta en kovin hyvin ymmärrä, mitä tuo tehokkuus-pumppu tekee. En edes tiedä tarkoitatko vasemmistoliberalismilla mitäään kansankoti-ajattelua, mihin liittyy jonkinlainen yhtenäinen arvomaailma jota ylläpidetään hiukan "tylysti". Vai tarkoitatko ?
Vai onko vasemmistoliberalismi vain jonkinlaista "kun kaikki hymyilee köyhille ja rajat avataan niin maailma muttuu paremmaksi" ajattelua eli "kun köyhiä autetaan niin ongelmat poistuu".
Onko sinulla mitäään linkkiä tuohon pumppuun ? Tai voitko selittää ?
Oikeastaan merkittävät erot voidaan kahden käsityksen mukaan:
1. onko tehokas piste trajektorialla, jossa "imu" on kohti rousseaulaista vai hobbesilaista tasapainoa ja
2. olemmeko ohittaneet tehokkaan pisteen matkalla pois rousseaulaisesta tasapainosta.
Vastasin tavallaan tuossa vanhassa postauksessani 1:een "kohti hobbeslaista". Kakkoseen vastaan intuitiolla että ilman muuta.
Mutta nuokin ovat tietysti kritisoitavaissa.
Itse epäilen, että tehokas piste on melko tarkalleen siinä labiililla vedenjakajalla, itseasiassa intuitioni tämän suhteen on äärimmäisen vahva. En osaa toistaiseksi selittää sitä.
Vasemmistoliberaalilla "tehokkuuspumpulla" tarkoitan sitä liberaalin vasemmiston anti-institutionaalista pyrkimystä, jossa olemassaolevia instituutioita potkitaan, kritisoidaan jne. Tämä lisää tehokkuutta, kun ollaan lähellä puhdasta kyyhky-strategiaa ja homogeenista yhteiskuntaa. Se tuottaa prosesseja, joissa esimerkiksi homoseksuaalit tai vasenkätiset saavat mahdollisuuden antaa kontribuution yhteiskuntaan ja heidän työpanoksensa ja mahdollisuutensa kasvavat.
Se on myös synnyttänyt tavallaan tämän nykyisen monikulttuurisuutta korostavan prosessin. En suhtaudu siihen yhtä pessimistisesti kuin sinä, vaikkakaan en kiistä, etteikö ongelmia voisi syntyä. Härskisti ja hiukan tylysti ilmaisten: eivät ne etelän kansat kykene ylläpitämään yhteiskuntaa pohjoisessa, jos eivät omaksu pohjoisten ihmisten tapoja. Ei ole ollenkaan sattumaa, että 60. pohjoisen leveysasteen pohjoispuolella asuvista ihmisistä koko maailmassa aivan hätkähdyttävä osuus on suomalaisia.
Toki siihen liittyy hieman tätä "fatta maksaa"-mentaliteettia, joka on mielestäni yksi niitä prosesseja, jotka ovat menneet liian pitkälle.
Vaikea ottaa kantaa varsinkaan tähän:
"Itse epäilen, että tehokas piste on melko tarkalleen siinä labiililla vedenjakajalla, itseasiassa intuitioni tämän suhteen on äärimmäisen vahva. En osaa toistaiseksi selittää sitä."
eikä kovin helppo tähänkään:
"Vasemmistoliberaalilla "tehokkuuspumpulla" tarkoitan sitä liberaalin vasemmiston anti-institutionaalista pyrkimystä, jossa olemassaolevia instituutioita potkitaan, kritisoidaan jne. Tämä lisää tehokkuutta, kun ollaan lähellä puhdasta kyyhky-strategiaa ja homogeenista yhteiskuntaa. Se tuottaa prosesseja, joissa esimerkiksi homoseksuaalit tai vasenkätiset saavat mahdollisuuden antaa kontribuution yhteiskuntaan ja heidän työpanoksensa ja mahdollisuutensa kasvavat."
Luin taas erään paperin jossa esitettiin, että koska maahanmuutto tapahtuu tehottomista yhteiskunnista tehokkaisiin ja koska monissa peleissä tasapainotila on usein tehoton, maailma menee auttamatta fluktuaatioon, jossa välillä paikassa A vallitsee korkea tehokkuus välillä paikassa B ja välillä paikassa C.
Välillä tehokkuus jossain paikassa A romahtaa totaalisesti ja siirrytään aiemmasta korkean tehokkuuden yhteiskunnasta todella alas.
Esimerkki voisi olla Argentiina.
(Itse asiassa luin paperista vain abstraktin, kun en saanut sitä.
Lähetä kommentti