torstaina, maaliskuuta 20, 2008

Somalit - kysymyksiä ilman vastauksia

Bloggaustauon aikana olen päättänyt siirtyä bloggaamaan harvakseltaan - korkeintaan kerran pari kuukaudessa - ja kirjoittamaan sitten hiukan perusteellisempia tekstejä.

Olen jonkinlaisen harrastelija-kulttuurientutkijan ominaisuudessa tähän mennessä käsitellyt erityisesti suomenruotsalaisia, juutalaisia, hutteriitteja ja romaneja. Juutalaisten osalta sain apua varsinkin Valkealta, romanien ja suomenruotsalaisten osalta La Castafiorelta. Nyt olisi aika tutustua somaleihin.

Hyvä lähtökohta projektille on BBC:n artikkeli somaleista vuodelta 2006. Artikkelin lopussa on myös laajahko keskustelu artikkelin esiin nostamista teemoista.

Somaleille on siis tunnusomaista että he ovat jakaantuneita erillisiin klaaneihin. Somaleilla ei ole vahvaa kansallista identiteettiä (somali-identiteettiä). Tästä on ilmeisesti seurauksena mm. se, että somaleilla on Englannissa hyvin vähän kansalaisjärjestöjä - varsinkaan sellaisia joihin kuuluisi somaleja kaikista somaliyhteisöistä. Tämä siitäkin huolimatta että somaleja on Englannissa asunut jo 100 vuotta.

Tässä kansallisen identiteetin puutteessaan he eroavat voimakkaasti toisesta sotaa Englantiin paenneesta ryhmästä - Sri Lankan tamileista. Tamileilla on Englannissa vahva tamili-identiteetti ja lukuisia kansalaisjärjestöjä, jotka ajavat tehokkaasti tamilien etua. Somalit sen sijaan kykenevät huonosti ajamaan omia etujaan koska heiltä puuttuvat omat kansalaisjärjestöt.

BBC:n mukaan merkittävä osa somalinuorisosta on ajautunut vakavaan rikollisuuteen. Suomalaiset tiedotusvälineet antavat saman kuvan Suomen somalien tilanteesta. Kyseiselle somaleille on tunnusomaista että he ovat ajautuneet irti somaliyhteisöistä (klaaneista) ja omista perheistään eivätkä he osallistu juurikaan islamilaisen seurakunnan toimintaan. Toisaalta he eivät ole sopeutuneet myöskään suomalaiseen tai englantilaiseen yhteiskuntaan ja identiteettiin.

Englantilainen somali Mohamed Donyaliqe kommentoi BBC:n artikkelia:

Olen brittiläinen somali ja olen asunut täällä 10 vuotta. Isäni ja isoisäni ovat myös molemmat asuneet täällä ja tehneet työtä Lontoossa ja Liverpoolissa. Luin artikkelinne kyyneleet silmissä. Somaliyhteisöllä ei ole sitä yhteisyyttä mikä muilla vähemmistöillä Britanniassa on.

Mohamed Ibrahim kommentoi:

Tilanne ei ole niin paha [kuin artikkeli väittää], koska on paljon toisen ja kolmannen polven somalinuoria jotka ovat sopeutuneet hyvin. Jos joku tässä on ongelma, se on klaanien välinen kilpailu. Meidän pitää unohtaa se ja yhdistyä.

Kassim Jibril kommentoi:

Olen kyllästynyt oman yhteisömme tapaan syyttää muita voimia yhteiskunnassa siitä etteivät he auta ja ymmärrä kulttuuriamme. Palasin juuri Mogadishusta ... Olin aina syyttänyt ulkopuolista sekaantumista ongelmistamme. EI EI EI. Meidän on luovuttava takapajuisista kulttuurisista tavoistamme ja mentävä eteenpäin. ... Älkäämme tuoko Somaliaa Britanniaan, vaan löytäkäämme uudelleen vanha somalialainen säädyllisyys.

Ehkä somalien tilanne muistuttaa jonkun verran romanien tämän hetkistä tilannetta Suomessa. Merkittävä osa romaneistakin elää yhä vahvan yhteisöllistä elämää - romaneilla suku vastaa kai somalien klaania. Toisaalta ainakin osa nuorisosta on irtautunut perinteisestä yhteisöllisestä ja tiukkaan rajoitetusta romaniperinteestä. Sen sijaan että nämä romaninuoret olisivat sulautuneet valtaväestöön täysivaltaisina jäseninä he ovat kuitenkin usein ajautuneet päihteiden käyttäjiksi ja huumausainerikollisiksi.

Herää kysymyksiä, joihin minulla ei ole tällä hetkellä vastausta:

1. Onko yhteisöllisyys romaneille ja somaleille ensi sijassa taakka ? Olisiko esimerkiksi parempi että jokainen somaliyksilö mahdollisimman nopeasti irtautuisi yhteisöstään ja pyrkisi sopeutumaan suomalaiseen elämänmuotoon ? Voisiko ajatella että nykyiset ongelmat ovat nuorten normaalia kapinointia ?

Vai onko pikemmin päinvastoin niin että somalien ja romanien hiipuva yhteisöllisyyttä olisi vahvistettava - että sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan tapahtuu sitä helpommin mitä parempi itsetunto ja vahvempi somali/romani-identiteetti yksilöillä on ?

Vai onko totuus jossain ääripäiden välissä ? Miten somalit itse kokevat yhteisönsä ja uskontonsa - voimavarana vai taakkana ? Missä määrin objektiivisen ulkopuolisen tarkkailijan silmin positiiviset ja negatiiviset piirteet painottuvat somalikulttuurissa ?

2. Onko assimilaatioon pyrkiminen ylipäätään muuta kuin kulttuuridiversiteetin vähentämistä ja siksi täysin tuomittavaa ? Toisaalta voiko somali- tai romaniyhteisö perinteisessä muodossaan edes selviytyä suomalaisessa yhteiskunnassa ?

3. Tapahtuuko somali- ja romanikulttuurien negatiivisten piirteiden - kuten tyttöjen sukuelinten silpomisen tai verikoston - poisjuurruttaminen ko. kulttuureista helpoiten täydellisen assimilaation kautta vai sen kautta että yhteisöt uudistuvat ja reagoivat suomalaisen yhteiskunnan heille asettamiin normeihin ja lakeihin ?

Jos jollain on vinkkiä miten projektiani jatkaisin, olisin tyytyväinen. Katsokaapa myös Wikipedian artikkeli somaleista.

23 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

onko somalikulttuuri enää somalikulttuuri, jos sopeutuminen suomalaiseen yhteiskuntaan vaatii heidän kulttuuriinsa kuuluvien tapojen rajuja karsimisia? onko tuloksena silloin jonkinlainen "muokattu" somalikulttuuri? --> uusi klaani? suomalaisen yhteiskunnan hyväksymä tapa elää somalina...

Jukka Aakula kirjoitti...

En tiedä.

Jotain tapoja kuitenkin heidän ja romanien on pakko karsia minimissäänkin, koska tavat rikkovat lakia ja ihmisoikeuksia.

Sen verran lienee selvää.

Minä en kannata sitä että esim. Somalien tai romanien pitäisi sulautua. Mutta en kykene perustelemaan sitä kovin hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

piti vielä sanoa, että mukavaa kun kävit kommentoimassa :)

Markku kirjoitti...

Minä en kannata sitä että esim. Somalien tai romanien pitäisi sulautua. Mutta en kykene perustelemaan sitä kovin hyvin.

Mielestäni Suomen somalien ja mustalaisten pitäisi sulautua kantaväestöön. Mustalaiskulttuurissa ei ole mitään säilyttämisen arvoista. Se ei kantaväestön näkökulmasta tuota mitään muuta kuin pikkurikollisuutta ja sosiaaliturvan väärinkäyttöä. Somalien elämäntapa Suomessa näkyy ulospäin väkivalta- ja huumausainerikollisuutena (khatin salakuljetus, myynti ja käyttö) sekä sosiaaliturvan väärinkäyttönä.

Somali, joka on omaksunut kantaväestön tavat siinä määrin, että käy töissä, ei ole islamisti, ei puutu lastensa puolisovalintoihin ja on jättänyt muutkin klaanikulttuuriin kuuluvat tavat sekä on lainkuuliainen ei häiritse minua vähääkään.

Anonyymi kirjoitti...

Jos jollain on vinkkiä miten projektiani jatkaisin, olisin tyytyväinen.

The Rule of Law without the State

What these people have in common, even more than similar language, lifestyle, and physical character is a body of customary law, the Xeer, which differs from clan to clan in nonessential ways such as founding myths but is remarkably uniform with respect to its provision for the protection of persons and property.

Anonyymi kirjoitti...

Tässä vielä pari linkkiä.

1 ja 2.

Anonyymi kirjoitti...

Oletko Jukka ateisti/agnostikko? Uskontoa puolustavat ateistit ovat nimittäin aika harvinaisia.

IDA kirjoitti...

"The Rule of Law without the State"

Tuo on mielenkiintoista, mutta ei sinänsä kerro mitään ulkomailla elävien somalien tilanteesta.

Valtion romahtaminen niissä maissa mihin somaleita on muuttanut saattaisi koitua somaleille kohtalokkaaksi.

Yksi juttu on se, että vertailukohta oli kommunistinen diktatuuri ja toinen se, että mikäli Somalian olot koko ajan ovat parantuneet niin pakolaisuus maasta pitäisi arvioida uudelleen.

Anonyymi kirjoitti...

Mitä mieltä kallejukka on suomalaisten muutosta ulkomaille?

Jukka Aakula kirjoitti...

Kiitos, Sami, linkeistä. juuri tuollaista materiaalia kaipasin.

Markku, voit toki olla käytännössä oikeassa, mutta olen määritellyt tämän blogin suhtautuvan positiivisesti kaikkeen yhteisöllisyyteen enkä ehdota minkään yhteisön assimilaatiota. Eikä kyse ole vain tästä blogista, vaan koko maailmankuvastakin. Toisaalta tiedän toki että on olemassa yhteisöä ja ihmisiä, jotka ovat suorastaan patologisen psykopaattisia suhteessa muihin ihmisiin.

Rotantappaja voisi tarkentaa, miten kysymys liittyy tähän postaukseen. En ole koskaan sanonut että kaikki maahanmuutto on pahasta vaan että maahanmuuttajien valinnassa pitäisi käyttää talonpoikaisjärkeä.

Jukka Aakula kirjoitti...

Anonymous, joudun tuottamaan pettymyksen.

Minulla ei ole oikeastaan mitään mielipidettä Jumalan olemassaoloon.

Uskonto toki kiinnostaa minua suunnattomasti. Identifioidun itse jollain tavalla körttiliikkeeseen - Paavo Ruotsalaisen ajatukseen elämästä Murhehuoneena. Mutta ei se tee minusta uskovaista.

Anonyymi kirjoitti...

Niin niin! Mitä mieltä olet suomalaiset muuttamisesta ulkomaille? Ihan vaan lyhyesti.
Pitäisikö se kieltää? Sehän laskee Suomen kansan keskimääräistä älykkyyttä, koska Suomesta ulkomaille muuttavat pääasiassa menestyneet ihmiset nykyisin.

Jukka Aakula kirjoitti...

Nyt ymmärrän, Kysymyksesi on looginen.

Vastaan kuitenkin että ei pitäisi, koska

a) minusta Suomen kansalaisten kansalaisoikeuksia ei voi rajoittaa tuolla tapaa

b) koulutettujen ihmisten (esimerkiksi tutkijoiden) liikkuminen maasta toiseen ja takaisin RIKASTAAA suomalaista kulttuuria

Toki muittenkin ihmisten liikkuminen voi rikastaa suomalaista kulttuuria, enkä vastustaa maahanmuuttoa, kunhan käytetään talonpoikaisjärkeä.

Olen käsitellyt asiaa (talonpoikaisjärkeä maahanmuutossa) postauksessa Mistä väestönlaatu muodostuu.

Anonyymi kirjoitti...

Somaleita on Suomessa kohdeltu silkkihansikkain.

Olen terveen kansallisitsekkyyden kannalla. Emme voi miellyttää koko maailmaa, sen kaikkia heimoja ja klaaneja. Olkaamme reilusti suomalaisia ja ottakaamme tavoitteeksi poistaa maastamme vaikka nyt alkajaisiksi somalit olivatpa he sopeutuneita tai ei. Oli perhesiteitä tai ei. Tämä on helppo kokonaisratkaisu. Somalien siirtymisen estyessä pois Somaliasta, heille tulisi insentiivi kehittää omia olojaan.
Ehkä ratkaisu on klaanivaltiot.

acc

Jukka Aakula kirjoitti...

Acc,

Kuten IDA totesikin jo, vaikuttaisi ainakin siltä, että palauttamiseen ei ole esteitä. Ainakaan mistään pakolaisstatuksesta ei oikein enää voi puhua. Somalia on afrikkalaiseksi maaksi siis vähintään keskitasoa jos Holmströmin laittamaan linkkiin on luottamista.

Itse olen sitä mieltä että Afrikan maista ei pitäisi millään verukkeella ottaa pakolaisia. Lukuun ottamatta eräitä väestöryhmiä esimerkiksi Etelä-Afrikan tasavallassa.

Anonyymi kirjoitti...

Ei muuta kuin Jukka lähden ilmaiselle matkalle mun kanssa Somaliaan? Lupaa maksaa kaikki kulut, jos uskallat?

Jukka Aakula kirjoitti...

On paljon valtioita jotka eivät ole tällä hetkellä läheskään optimaalisia turistikohteita tai optimaalisia asuinmaita - sanotaan vaikka Kolumbia, Zimbabwe, Etelä-Afrikka, Pakistan, Kenia tms.

Noista maista voi joillain ihmisillä olla aihetta saadakin pakolaisstatus mutta tuskin on mitään syytä Suomen yleisesti hyväksyä somaleja, kenialaisia, eteläafrikkalaisia, zimbabwelaisia, pakistanilaisia tai kolumbialaisia pakolaisiksi.

Pakolaisiksi otetaan ihmisiä esimerkiksi koska he ovat vainon kohteita. Ei sillä perusteella että maa on köyhä tai että maassa tehdään paljon murhia tai muita rikoksia.

Garret Hardin totesi aikoinaan, että ongelmat on hyvä lokalisoida sinne missä ne esiintyvät ja yrittää ratkaista ne siellä.

Ei esimerkiksi rikollisuus vähene sillä että Suomi ottaa Etelä-Afrikasta kouluttamattomia 16-vuotiaita miehiä "pakolaisiksi".

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä RSA:n tehdään nykyisin aika paljon lomamatkoja. Myös monet urheilijat harjoittelevat siellä pohjoisen talvikkukausina.
Lisäksi siellä asuu pysyvästi melkoinen määrä suomalaisiakin.

http://www.finnvera.fi/index.cfm?id=5269

Jukka Aakula kirjoitti...

En tarkoittanut ettei tehtäisi matkoja. Etelä-Afrikassa on varmasti paljon hienoa nähtävää, luonto, Kapkaupunki, viinin viljelysalueet jne.

Mutta se ei siinä mielessä ole OPTIMAALINEN lomakohde että rikollisuus on ainakin joissain kaupungeissa erittäin korkea.

Buurimaanviljelijöihin kohdistuu jo niin paljon murhia että Genocidewatch on reagoinut asiaan ja luettelossaan "Genocides, Politicides, and Other Mass Murder Since 1945, With Stages in 2008" luetteloi myös buurien murhat.

Buurimaanviljelijöiden määrään suhteutettuna kyseessä on oleellinen ihmisoikeus-ongelma.

Jukka Aakula kirjoitti...

Buurimurhia on siis ollut 1000 ja Genocidewatchin luokitus on 4/8.

Anonyymi kirjoitti...

Kuten IDA totesikin jo, vaikuttaisi ainakin siltä, että palauttamiseen ei ole esteitä. Ainakaan mistään pakolaisstatuksesta ei oikein enää voi puhua. Somalia on afrikkalaiseksi maaksi siis vähintään keskitasoa jos Holmströmin laittamaan linkkiin on luottamista.

Joo. Ei tuo Misesin artikkeli ihan pelkkää libertaaripropagandaa ole. Kirjoitin 2006 eräälle foorumille tällaista:

"Tästä UNHCR:n kartasta voi todeta, että palauttaminen on turvallista koska UNHCR:llä on palautusohjelma käynnissä. Sitä en sitten ymmärrä, miten Suomen UNHCR:n edustaja(t) voivat sanoa, että maahan ei voi palauttaa ketään, huolimatta siitä, että lausunnon antajan edustama järjestö palautuksia kuitenkin tekee. Lisäksi myös Kanava Ry lähettää somalilapsia kotimaahansa projekteissaan."

Kartta, johon kommentissa viittasin oli UNHCR:n maaraportissa, jonka mukaan Somaliaan on palanut yli 1000000 pakolaista Siad Barren syrjäyttämisen jälkeen. Mainitussa kartassa palautusalueen koko on noin 2/3 maasta. Erityisesti Somalimaahan ja Puntlandiin on sijoittunut paljon maahan palanneita.

IDA kirjoitti...

"Joo. Ei tuo Misesin artikkeli ihan pelkkää libertaaripropagandaa ole."

En itsekään näkisi sitä sellaisena vaikka en libertaari olekaan. Ihan mahdolliselta ja järkevältä se kuulostaa.

Kuitenkin länsimaissa ja Suomessa tilanne olisi se, että keskushallinnon puuttuessa täydellisesti klaanien, tai etnisten ryhmien väliset konfliktit - siis jos oletaan, että maihin olisi ehtinyt muodostua merkittäviä somalivähemmistöjä - olisivat paljon rajumpia kuin tuolla Somaliassa, jossa eri klaaneilla kuitenkin on myös pitkä yhteinen historia.

Väittäisin melkein, että somalit eivät täällä kauaa sellaisessa tilanteessa pyörisi.

Anonyymi kirjoitti...

"Minä en kannata sitä että esim. Somalien tai romanien pitäisi sulautua. Mutta en kykene perustelemaan sitä kovin hyvin."

Somalimaassa arviolta 97 % tytöistä ympärileikataan. Toimenpide on raju, äärimmäisen tuskallinen ja usein naisille vaarallinen.


WHO on luokitellut ympärileikkauksen eri tavat neljään luokkaan niiden rajuuden mukaan. Somaliassa tapa on hyvin yleinen ja Somalimaassa noin 85 % ympärileikatuista naisista on läpikäynyt kaikista rankimman, niin sanotun faraonisen leikkauksen, jossa sukuelimet poistetaan kokonaan ja virtsan ja kuukautisveren poistumista varten jätetään vain pieni aukko.


Olisiko esim. tässä hyvä esimerkki miksi pitäisi sopeutua?

Tilastotiedettä sopeutumisesta eri maissa
http://www.youtube.com/watch?v=M8KgLZtOnVY