tiistaina, joulukuuta 18, 2007

Kulttuuridiversiteetti

Ohi on se aika jolloin luonto haluttiin kokonaan kesyttää - aika jolloin soitten kuivaaminen ja koskien perkuu tai rakentaminen nähtiin yksinomaan positiivisena asiana. Ainakin eteläsuomalaisen luonnon osalta kyseinen kesyttäminen on lähes loppuun saatettu. Ei täällä juuri kosken kuohu tulvoa satakuntalaisten laulun sanoja lainatakseni.

Ohi on suurelta osin myös se aika jolloin sudet yms. petoeläimet arvotettiin moraalisesti pahoiksi ja vaadittiin niitten hävittämistä maan päältä. Nykyään jokaisen eläin- ja kasvilajin nähdään kasvattavan luonnon diversiteettiä ja olevan siinä mielessä arvokas. Samaan aikaan kuitenkin luonnon diversiteetti vähenee koko ajan - monet eläimet kuten vaikkapa Bengalin tiikerit, orangit, Saimaan norpat ja gebardit ovat uhanalaisia.

Jos luonnon kesyttämisen ja biologisen diversiteetin vähentämisen mielettömyys on jo havaittu, ihmisen kesyttäminen ja ihmisten globaalin kulttuuridiversiteetin vähentäminen on edelleen monien itseään sivistyneinäkin pitävien ihmisten päämääränä. Kaikki ihmiset pitäisi kesyttää länsimaisiksi rationalisteiksi. Yksi esimerkki on halu tuhota uskonto ja korvata se Ranskan vallankumouksen ihanteilla - valistuksella ja rationalismilla. Nämä valistusmiehet kutsuvat itseään esimerkiksi vapaa-ajattelijoiksi tai skeptikoiksi.

Näillä kulttuurin köyhdyttäjille lähes kaikki erilaisuus on valistuksen vastaisena demonisoitava - mainittakoon nyt esimerkkinä vaikka

a) intialaisten kastijärjestelmä
b) arabien järjestetyt avioliitot
c) izha-maya-intiaanien usko metsänhenkiin
d) japanilaisten kunniaitsemurhat
e) kamikaze
f) afrikkalaisten naisten ympärileikkaus
g) heimosodat
h) rajputtien lesken poltto
i) intialaisten usko siihen että lehmät ovat pyhiä
j) Etiopian kirkon usko että maapallo on lättänä
k) hutteriittien usko että yksilö on alisteinen yhteisölle
l) serbien kansallismielisyys
m) turkulaisten negatiivisuus
n) kalvinistien usko predestinaatioon
o) juutalaisten usko että he ovat muitten ihmisten yläpuolella
p) mustalaisten verikosto
q) protestanttien helvetin pelko ja uskonnollinen ahdistus
r) syyrianjuutalaisten endogamia
s) suomenruotsalaisten ankkalampi
t) japanilaisten käsitys että muut ihmiset ovat saastaisia
u) kurdien kunniamurhat
v) apashien initiaatioriitti jossa nuorukaiset pakotettiin jääkylmään veteen
x) syyrianjuutalaisten, lestadiolaisten, hutteriittien ja amishien tapa katkaista välit uskonnon hylänneisiin perheenjäseniin

Ymmärrän että ihmiskulttuurin joihinkin ylilyönteihin joskus tartutaan - niin kuin on tapana tarttua vaikkapa liian suureksi kasvaneeseen hirvikantaan.

Kulttuurien kesyttäminen - eli diversiteetin vähentäminen - nähdään ehkä edellytyksenä sille että rajat voidaan avata ja että talousliberaalin, sosialidemokraatin tai monikultturistin toiveuni maailmankylästä voidaan toteuttaa.

Tätä kulttuurin kesyttämistä ja kulttuuridiversiteetin tuhoamista nämä ihmiset kutsuvat kuitenkin jostain käsittämättömästä syystä monikulttuuriksi. Itse en tähän projektiin osallistu millään lailla.

Ainoa pikkuvaraus minkä teen on, että ne ihmiset jotka jostain syystä muuttavat Suomeen sitoutuvat joihinkin suomalaisiin perusarvoihin.

1 kommentti:

Valkea kirjoitti...

Noinhan se on. Tuo on reaalimaailman monikulttuurisuutta.